Lukuvuonna 2013 – 14 keräsin tutkimusaineistoa ammatillista lisensiaatintyötäni varten eräässä pääkaupunkiseudun Luetaan yhdessä-opetusryhmässä. Kokemus oli silmiä avaava: Tila oli täynnä vieraita kasvoja,
jotka nauroivat ja puhuivat eri kieliä. Pöydän ääressä ympärilläni oli ryhmä
naisia, joiden kanssa minulla oli niukasti yhteistä kieltä ja joille minun oli
tarkoitus avata lukemisen ja kirjoittamisen saloja. Minulla ei ollut kokemusta
opettamisesta tai koulutusta tehtävään, tutkimusideani alkoi tuntua
keinotekoiselta ja olin aivan pihalla. Lyhyesti: vuodesta oli muodostumassa
suurenmoinen seikkailu.
Lukuvuoden aikana käsitykseni lukutaidosta muuttui
radikaalisti. Olin lähtenyt tutkimaan lukutaitoa kuin mitattavaa suuretta, jonka
oletin lisääntyvän vuoden aikana ja jolla arvelin olevan vaikutuksia ihmisten
osallisuuden kokemuksiin. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisten viikkojen aikana,
että tällaisia tuloksia en pystyisi löytämään. Osa opiskelijoista oli ollut
ryhmässä jo aiempina vuosina, eikä heidän lukutaidossaan voinut huomata selviä
muutoksia. Sen sijaan aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea he saivat
aikaan: hoitivat perheasioita ja ostivat sohvia, järjestivät lääkäriaikoja ja
tapasivat ystäviä. Monet seurasivat ajankohtaisia asioita ja olivat
kiinnostuneita suomalaisista tavoista, ja kaikilla oli valtava määrä sellaista
tietoa ja kokemusta, joka oli minulle aivan uutta. Kukin opiskelija oli omassa
arjessaan taitava ja toimintakykyinen, ja kuvitelmani itsestäni heidän
osallisuuttaan lisäämässä alkoi näyttää nololta ja alentuvalta.
Uusi lukutaitotutkimus näkee lukutaidon pikemminkin
sosiaalisena ilmiönä kuin sarjana opittuja ja mitattavia taitoja. Keskeistä on
tarkastella lukemiseen liittyviä sosiaalisia kytkentöjä ja opiskelijan
elämäntilannetta samalla muistaen, että aikuisella oppijalla on aina tietoa ja
taitoja joltain alalta. Tutkimuksessani lukeminen näkyi yhteisenä tekemisenä,
johon vaikuttivat ryhmän sisäiset tekijät, opiskelijan arki ja laajemmat
kulttuuriset tekijät.
Samalla opiskelijoiden yhteiset keskustelut ja opetuksen
ohessa tapahtuva muu toiminta alkoivat vaikuttaa hyvin tärkeiltä. Ryhmässä
toteutui oppimiselle tärkeä turvallinen tila, jossa opiskelijat viihtyivät
yhdessä ja jossa he saivat toisiltaan ja opettajilta tukea. Osa eteni vuoden
aikana opinnoissaan ja jatkoi virallisille kursseille, osa jäi ryhmään
seuraavaksikin vuodeksi. Jokunen jäi pois vuoden aikana kukin omista syistään.
Kuitenkin ryhmä tuntui olevan kaikille merkittävä, ja jonain kevätlukukauden
päivänä huomasin äkkiä syksyllä aakkosia harjoitelleiden ryhmäläisten
kirjaimellisesti lukevan yhdessä: toisiaan tukien ja neuvoen, keskustellen ja
luoden yhteistä ymmärrystä tekstistä.
Tutkimuksen myötä opin, että aina mitattava edistyminen ei
ole tärkeintä. Sitäkin tarvitaan: taitotasojen asettaminen ja tavoitteellinen
opettaminen ovat olennaisia asioita silloin, kun opiskelija pyrkii jatkamaan
opintoja ja pääsemään työelämään. Luetaan yhdessä –toiminnan voima on kuitenkin
siinä hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa opiskelija voi jättää
arkensa vaatimuksissa oppitunteja väliin ja tulla taas uudelleen menettämättä
paikkaansa. Ammattiopettajat ansaitsevat oman arvostuksensa, ilman muuta. Tärkeitä
ovat kuitenkin myös vapaaehtoiset, jotka antavat aikaansa ja kohtaavat
opiskelijat ihmisinä viikko toisensa jälkeen. Tämä näkyy Luetaan yhdessä
-toiminnassa silloinkin, kun ryhmän kokoonpano muuttuu joka kerta eikä kellään
ole kynää tai kun viime kerrasta ei tunnu jääneen mieleen mitään ja jonkun
puhelin soi koko ajan. Opiskelijat ovat arvokkaita riippumatta
työelämäpotentiaalistaan ja jatkosuunnitelmistaan, ja ryhmissä on tilaa
kaikille.
Tutkimus herätti minussa monia ajatuksia opetusmateriaaleista ja
resursseista, mutta lopulta tärkeintä oli kuitenkin hyväksyvä ja kannustava
yhdessäolo. Näin kevätlukukauden lopulla toivon, että jokainen vapaaehtoinen
opettaja katsoo taaksepäin kuluneeseen lukuvuoteen arvostaen ja ylpeänä
itsestään. Teidän ansiostanne moni opiskelija on saanut kokea iloa ja onnistumista
ja nähdä välillä kovin kylmästä Suomesta lämpimän puolen. Mikä voisi olla sen
hienompaa?
Silja Remes, YTL
