torstai 28. huhtikuuta 2016

Yliopistoissa tarvitaan avoimet kriteerit irtisanomisille

Akateemisten Naisten maailmanjärjestön Graduate Women Internationalin tiedotteesta osui äsken silmääni minulle entuudestaan tuntemattoman verkoston, Scholars at Risk, seminaari. Aikaisemmin niin innolla koulutuksen nimeen vannoneessa Suomessa otsikko on ollut tänä keväänä täyttä totta. Tuskin meillä tutkijat ovat hengenvaarassa, mutta turvalliselta ei todellakaan tunnu yliopistoissamme työskentelevien tilanne. Irtisanomiset ovat vieneet yliopistoista työnilon, ehkä pahiten Helsingistä.

Omasta kokemuksesta tiedän, että irtisanomistiedon välittäminen ei ollut helppoa 1990-luvullakaan. Minulla ei ollut mitään ennakkokoulutusta asian hoitamiseen, mutta jo terve maatiaisjärki sanoi, että sähköposti/kirjelappunen tai työtilan aula tiedotustilana ei tullut kysymykseen. Veronmaksajana kyselen, mitä on saatu aikaan johtamiskoulutukseen upotetuilla varoilla, jos yliopiston työntekijä saa tiedon irtisanomisestaan sähköpostilla, jota voi odottaa klo 15.00 - 15.15 tai jos tietoa jaetaan suuressa salissa, missä ei ole minkäänlaista yksityisyydensuojaa. Ei todellakaan voi puhua HR-osaamisen korkeasta laadusta!

Ainakin osa tehtäviin jääneistä oli saanut Helsingin yliopistolta myös ohjeen olla puhumatta irtisanomista. Miksi tällainen salaperäisyys? Yliopistojen virkojen täytössä arvioinneista ja arvioijien soveltuvuudesta ollaan tarkkoja. Avoimet, selvät kriteerit tarvitaan myös irtisanomisiin.  Ei kuka tahansa pysty arvioimaan kenen tahansa kompetenssia.

Sukupuolten tasa-arvon nimiin vannotaan myös yliopistojen hallinnossa. Jos irtisanomisien perusteista ei saa puhua, niin miten voimme olla varmoja, että kohteeksi joutuneet ovat vain ”sattumalta” 50+ naisia.

Irtisanotuissa on ymmärtääkseni runsaasti hallintohenkilöstöä. On helppo sanoa, että Helsingin yliopiston hallinto on paisunut vuosien kuluessa. Ajateltiinko tehtävien yhdistämistä? Olisiko ollut mahdollista siirto toiseen yksikköön?  En tunne riittävästi yliopistojen hallintoa, mutta kokemuksesta tiedän, että ”teknisen hallintohenkilöstön” vähentäminen harvoin lisää tehokkuutta. Taitava tutkija ei aina ole loistava matkalaskujen tai tiedotteen tekijä.

Olen onnellisesti eläkkeellä. Silti ajattelen, että sen paremmin minä kuin muutkaan SANL-FKAF:n jäsenet emme saisi pysyä hiljaa. En missään tapauksessa vastusta Suomen hallituksen ajatuksia siitä, että Suomessa on säästettävä. En vaadi eläkeläisten taitetun indeksin poistamista. Puhun innokkaasti palvelujen ostamisen puolesta. En vain usko, että koulutuksessa säästäminen tuottaa hyvän tuloksen. Sisaret, vastataan myös silloin, kun ei kysytä!

Marja Liisa Toivanen
Vantaan Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja
marjatoivanen[a]hotmail.com

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Terveisiä Kosovosta: Suomen peruskoulu mallina maailmalla

Toisinaan on mukavaa olla suomalainen ulkomailla. Tunsin suurta ylpeyttä, kun Kosovossa käydessäni EU:n tiedotustoimisto mainosti suomalaista peruskoulua. Aiheesta järjestettiin 7.4.2016 elokuvanäytös: The Finland Phenome - Inside the World´s Most Suprising School System. Virkailijat innostuivat, kun kuulivat että olen Suomesta. Mikä se salaisuus on, kerro meille, minulta tivattiin. Kertasin kaiken muistamani: opettajien hyvä taso ja yleinen arvostus yhteiskunnassa, lämmin koululounas, välitunnit jolloin on mentävä ulos virkistäytymään, ja ennen kaikkea yleinen ilmainen koulu, joka on kaikille oppilaille sama. Ei yksityiskouluja, ei koulupukuja. Toki myös ongelmia, joista ehkä keskeisin koulushoppailun yleistyminen, joka voi merkitä jakoa hyviin ja ei- niin-hyviin kouluihin. Valtaosa vanhemmista kuitenkin valitsee lapsilleen lähikoulun.

Tapasin  Kosovossa myös Kirsi Lindroosin, joka johtaa suurta Twinning-projektia. Kyseessä on EU:n rahoittama, noin kolmen miljoonan euron hanke. Se on jatkunut vuodesta 2014 ja päättyy vuoden 2017 alussa. Tavoitteena on koulutuksen tasa-arvon edistäminen ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Erityistä huomiota kiinnitetään koulutuksen laatuun ja opetus- ja oppimisvälineisiin ja opettajien täydennyskoulutukseen. Koulutus on ollut keskeinen keino, jolla Suomi on nostettu takapajulasta yhdeksi maailman hyvinvoivimmaksi maaksi. Eipä siis ihme, että Suomi voitti kilpailun Twinning-projektista ja toteuttaa sitä nyt yhdessä Itävallan kanssa. 



Oikealta: Helena Hiila-O'Brien, Learning together -projektin johtaja Kirsi Lindroos ja hänen assistenttinsa Alberta Alihajdari.

Lindroos mainitsi, että projektin ansiosta Kosovossa on kiinnitetty erityistä huomiota inkluusioon eli yhtäläiseen ja yhteiseen oppioikeuteen kaikille oppilaille olipa sitten kyseessä vammainen tai vähemmistöön kuuluva lapsi. Sodan jäljiltä Kosovon albaanien ja serbien välit saattavat vielä olla tulehtuneet. Romanien tilanne on kaikkein heikoin. Pristinan kaduilla näkee jatkuvasti romanitaustaisia kerjäläislapsia. Rehtorin ja opettajien asenteesta riippuu, pääsevätkö kaikki kouluun vai ei. Kosovolainen erikoisuus on, että rehtorit valitaan poliittisin perustein neljäksi vuodeksi, jota aikaa voi pidentää vielä toisella neljän vuoden jaksolla. Ongelmana on  että saavutetut hyvät käytännöt eivät välttämättä jatku.

Lindroosin mukaan Kosovossa on saatu paljon edistystä aikaan koulurintamalla, joskin myös ongelmia on. Luottamus ja yhteistyö ministeriön ja paikallistason välillä ei ole paras mahdollinen. Lisäksi opetusmateriaalista on puutetta, ja erityisesti tämä koettelee tietotekniikkaa. Tietokoneita ei ole läheskään riittävästi ja monin paikoin internetyhteys on heikko, jopa sähköt katkeilevat aika-ajoin. Koulut pursuavat oppilaita ja siksipä useissa kouluissa on vuoroluku. Sanomattakin selvää on, että luokat ovat isoja. Tilanne taitaa olla samanlainen kuin Suomessa 1950-luvulla. Haasteita siis riittää, mutta eipä Twinning-projektia tarvittaisi, jos kaikki olisi kunnossa.

Itselleni vaikeinta Kosovossa on kohdata romaanilapsia, jotka kerjäävät kaduille ja ravintoloissa. Jos annan rahaa, tuenko vain omalta osaltani asiantilan jatkumista? Jos en anna, olenko vain itsekäs ulkomaalainen kun samalla näen, että paikalliset antavat lanttejaan? Mitä Kirsi Lindroos neuvoo tekemään? - En tiedä itsekään, hän vastaa. Yleensä en anna, mutta toisinaan kuitenkin annan. Kirsi kertoo, että toiminta on organisoitua  ja rahat menevät aikuisille. - Näiden lasten pitäisi olla koulussa eikä kerjuulla! Niinpä.

Koulu ei toimi erillisenä saarakkeena yhteiskunnassa, toteavat EU-tiedotustoimiston virkailijat. Kun koko yhteiskunta kehittyy ja ottaa vastuuta kaikista ihmisistä, voi koulukin kehittyä. Kuitenkin juuri lapsiin ja nuoriin kannattaa panostaa. He ovat tulevaisuus niin Kosovossa kuin Suomessa. Toivottavasti kruununjalokivemme peruskoulu voi säilyttää tasonsa jatkossakin ja olla mallina myös muille maille.

Helena Hiila-O´Brien
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen
(hiilahelena[a]gmail.com)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

CSW60-kokous YK:ssa: Naiset muuttavat maailman

Naisten asema ja oikeudet osana kestävää kehitystä oli teemana vuosittaiselle YK:n Commission on the Status of Women -kokoukselle, joka ruuhkautti jälleen YK:n päämajan New Yorkissa 14 - 24.3.2016.


- Olette täällä muuttaaksenne maailmaa, totesi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon avajaispuheessaan innostuneelle CSW60:n kokousyleisölle. Yhdeksän vuotta YK:ta luotsannut pääsihteeri korosti, että niin hallitusten, yksityissektorin, yhteisöjen kuin yksilöidenkin on kaikkien yhdessä osallistuttava kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen.

Tuhansia kokousedustajia ympäri maailmaa kerännyt istunto käsitteli naisten poliittista ja taloudellista asemaa osana globaalia kestävää kehitystä. CSW-kokous antaa myös kansalaisjärjestöille mahdollisuuden vaikuttaa istunnon loppupäätelmiin.

CSW60-istunnon viralliset oheistapahtumat (side events) ja kaikille avoimet rinnakkaistapahtumat (parallel events) sekä viralliset ministeritason istunnot keskittyivät naisten voimaannuttamisen ja kestävän kehityksen teemaan useista eri lähtökohdista. Maailmanjärjestömme Graduate Women International ja Suomen Akateemisten Naisten Liitto painottavat koulutuksen tärkeyttä ja etenkin tyttöjen koulutusmahdollisuuksien edistämistä kaikissa YK:n jäsenvaltioissa.

Koulutus on suorastaan perusta YK:n syyskuussa 2015 julkaisemille Kestävän kehityksen ohjelmalle, jossa on 17 tavoitetta. Tavoiteohjelma kattaa laajan skaalan globaaleja pyrkimyksiä köyhyyden poistamisesta planeettamme suojeluun, naisten tasa-arvoon ja hyvinvoinnin takaamiseen kaikille.
Puheenvuoroissaan kokousedustajat toivat esille naisten kohtaamia haasteita tasa-arvopyrkimyksissään eri maissa. – Tasa-arvosta hyötyvät kaikki yhteiskunnan osapuolet, puhujat muistuttivat toistuvasti. – Nyt on fokusoitava ja investoitava resursseja nuorisoon, kuului useissa puheenvuoroissa. Myös naisten asema työelämässä, erityisesti STEM-sektorilla, nousi esiin kansainvälisissä puheenvuoroissa. Esimerkiksi Tanskassa 20 prosenttia it-alan paikoista jää täyttämättä pätevien hakijoiden puutteessa.  – Tässä on naisilla mahdollisuus, etenkin kun teknisen alan työpaikat yhä lisääntyvät vuosittain, korostivat puhujat.

CSW60 -kokouksen yhteydessä järjestetyssä Helvi Sipilä -seminaarissa oli tänä vuonna aiheena Naiset rauhan ja turvallisuuden keskiössä. Ajankohtainen aihe keräsi konferenssihuoneen täyteen kansainvälistä yleisöä kuulemaan esityksiä rauhanprosesseista eri puolilla maailmaa.

CSW60 -kokouksen loppupäätelmissä todetaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus taloudelliseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja poliittiseen kehittymiseen. Päätelmä suosittaa vahvistamaan naisten osuutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kaikilla sektoreilla, myös turvallisuuteen ja rauhaan liittyvissä kysymyksissä.

CSW60 -kokouksen suuri huolenaihe on edelleen YK:n sovittujen päätöslauselmien noudattaminen käytännössä. Kokous antoi kuitenkin myös uskoa muutoksen mahdollisuuteen. – Yksi lapsi, yksi opettaja voi muuttaa maailman, painotti GWI:n aktiivijäsen, professori Shirley Randall Nobelin rauhanpalkinnon saanutta Malala Yousafzaita siteeraten. – Katsoessani koulutusprojektissamme miten nuori ensimmäistä kertaa otti kynän käteensä, ajattelin, että juuri hän voi muuttaa maailman, yksi kerrallaan!  kertoi Randall kokemuksistaan uraauurtavassa koulutusprojektissaan Bangladeshissa.




Niini Vartia-Paukku
SANL-FKAF:n hallitusjäsen
cultureconnecting(a)gmail.com