perjantai 5. kesäkuuta 2015

WOMENTO-mentoroinnilla naisten osaaminen käyttöön



Väestöliitto käynnisti vuonna 2011 maahanmuuttajanaisten työuramentoroinnin. Tavoitteena on luoda koulutetuille maahanmuuttajanaisille ammatillisia verkostoja ja tukea heidän kotoutumistaan, kielitaitoaan ja työllistymistään.

Suomeen muuttaneet koulutetut naiset ovat usein tulleet tänne perhesyistä. Naisen hyvinvoinnin kannalta on merkittävää, voiko hän käyttää uudessa maassa osaamistaan ja osallistua työmarkkinoille. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää täällä jo oleva osaaminen.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on vaikeaa päästä mukaan, jos ei ole työelämässä. Maahanmuuttajien työttömyys on noin kolminkertainen verrattuna suomalaisten työttömyyteen ja ero on vielä suurempi korkeakoulutettujen kohdalla.

Väestöliiton WOMENTO-hankkeen ydin on vapaaehtoisuuteen perustuva mentori-aktori- malli.  Aktori on omalle alalleen työllistymään pyrkivä maahanmuuttajanainen ja mentori on samalla ammattialalla Suomessa työskentelevä tai vastaavan koulutuksen saanut nainen. Malli perustuu tasa- arvoisuuteen ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen kahden ammattilaisen välillä. Parityöskentelyä tuetaan ryhmätyöskentelyllä, jossa ajatuksia ja kokemuksia voidaan vaihtaa useamman henkilön kesken.

Hanke on ollut eritäin suosittu. Alkuvaiheen jälkeen sekä aktoreita että mentoreita on ilmoittautunut mukaan enemmän kuin on voitu ottaa.  Maahanmuuttajanaiset kaipaavat ammatillisia verkostoja, jotka auttavat heitä eteenpäin. Suomalaisnaisten motiivina taas on halu tehdä jotain merkityksellistä ja jakaa ammatillista hiljaista tietoa.

Kyseessä on perinteisestä poikkeava vapaaehtoistyön muoto, joka ajallisesti rajallisena (noin yksi vuosi) on mahdollinen myös työelämässä oleville.

Mukana on ollut yhteensä yli 200 henkilöä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Porvoossa.

Työllistymisen kannalta tulokset ovat erinomaisia. Noin kolmasosa koulutetuista maahanmuuttajanaisista työllistyi omalle alalleen, noin viidesosa sai omaa ammattiosaamistaan vastaavan harjoittelupaikan. Loput saivat koulutuspaikan, perustivat oman yrityksen tai onnistuivat hankkimaan apurahan tai pääsivät muuten tavoitteeseensa.  Kaikki pitivät tärkeänä hankkeen tarjoamaa sosiaalista kanssakäymistä ja verkostoja.  Kielitaito ja rohkeus käyttää suomen kieltä vahvistuivat ja sen myötä osallisuus suomalaiseen yhteiskuntaan parani.

Väestöliitto jatkaa hanketta, vaikka RAY:lta saatu tuki pieneni tänä vuonna hyvistä tuloksista huolimatta. Liitto toivoo, että WOMENTO -mentorointi  leviäisi myös  muiden organisaatioiden työkaluksi. Voisivatko Akateemisten Naisten paikallisyhdistykset tarttua haasteeseen?

Helena Hiila-O’Brien
Helsingin Akateemisten Naiset ry:n puheenjohtaja
Väestöliiton toimitusjohtaja 2002 – 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti