sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uusia tuulia Sri Lankasta





Vierailin joulun alla lomamatkallani Sri Lankan Akateemisten Naisten Liiton hallituksen kokouksessa.  Kymmenen vuotta sitten olin Colombossa asuessani käynyt muutaman kerran yhdistyksessä, joka tuntui kovin suljetulta.  Toki olin saanut silloinkin ystävällisen vastaanoton.  Nyt muutos oli valtava. Tontille, josta kymmenen vuotta puhuttiin, oli noussut talo, jossa oli kokoushuone, suurehko sali ja talonmiehen asunto. Rakennusoikeutta on jäljellä ja sen käyttö puhutti hallitusta. Tontti on, mutta ei rahaa rakentaa.  Salia vuokrataan ulkopuolisille ja näin koetetaan saada ylläpitokulut maksettua. Uusi puheenjohtaja Udula Krishnaratne vaikutti todelliselta tarmon pesältä ja sitä ehkä osoitti hänen ammattinsakin. Hammaslääkäritutkinnon lisäksi hän on kenraali! Ymmärsin, että hän toimii armeijan hammaslääkärinä.
 
Hallituksen kokousta edelsi alueen varattomille lapsille järjestetty joulujuhla, jossa minäkin sain ojentaa muutaman lahjan.  Ihailin naisten tarmoa, sillä kaikki sata lahjaa oli saatu lahjoituksina ja varustettu saajansa nimellä.


 
Tänään sain viestin, että he ovat perustaneet uuden paikallisyhdistyksen Moratuwaan. Se ei olekaan ihan tavallinen paikallisyhdistys, vaan kokoaa yhteen naisia, joilla on yhteinen  ongelma. He joko näkevät heikosti tai eivät ollenkaan. Uuden yhdistyksen nimi on  Sri Lanka Visually Handicapped Women  Graduate  Association  (SLVHWG).

Sri Lankan Akat. Naiset joutui tsunamin  vuoksi eroamaan IFUW:sta, mutta nyt he hakevat jäsenyyttä uudelleen taloudellisista ongelmistaan huolimatta.

Meidän paikallisyhdistyksillemme voisi olla kiinnostavaa löytää yhteistyökumppani maapallon toiselta laidalta. Sen ei tarvitse tarkoittaa taloudellisen tuen keräämistä, vaan ideoiden ja ajatusten vaihtoa.  Helppo tapa solmia tällaisia yhteyksiä on IFUW:n ensi kesän konferenssi Istanbulissa. Kun on tavannut henkilökohtaisesti, yhteydenpito sähköpostitse tuntuu aivan toiselta. Ollaan tuttuja ja yhteisellä asialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti