maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kesäiset terveiset Sveitsistä!


Oma vaihtovuoteni alkaa lähestyä loppuaan, jäljellä on enää viimeinen viikko keskieurooppalaista elämää. Senpä vuoksi ajattelin tiivistää lyhyesti vaihtovuoteni kokemuksia.

Saapuessani Sveitsiin viime vuoden syyskuussa ensimmäiset viikot olivat melkoista tunteiden vuoristorataa. Kaikki täytyi rakentaa alusta: kaveripiiri, opiskelu, arkirutiinit. Nautin olostani Baselissa, mutta samalla oli havaittavissa hieman koti-ikävääkin. Kuitenkin paikallinen ESN (Erasmus Student Network) aloitti tapahtumien järjestämisen heti lukukauden alussa ja uusiin ihmisiin tutustui nopeasti ja helposti.  Täytyi vain itse olla aktiivinen ja osallistua. Oli myös mukava jakaa ensimmäisten viikkojen kokemuksia muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa, jotka kävivät läpi täysin samoja tunteita.

Olin suunnitellut vaihtovuoden aikana opiskelevani paljon, mutta kielitaito tuli vastaan. Olin kyllä tietoinen, että opetus tulisi olemaan saksaksi, mutta saatoin hiukan yliarvioida oman tasoni. Syksyllä en saanutkaan juuri kursseja suoritettua, mutta keväällä saksan taitoni kehittyivät huomattavasti. Senpä vuoksi olenkin tyytyväinen, että päätin puolen vuoden vaihdon sijaan olla täyden lukuvuoden kielikylvyssä. Vieraalla kielellä opiskelu vaatii kärsivällisyyttä, sillä se on melko hidasta. Kun alkuun pääsee ja sanavarasto kehittyy, myös opiskelu alkaa sujua sutjakammin.

Aika on kulunut todella nopeasti matkustaessa ja opiskellessa sekä pitäessä hauskaa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Sveitsi on sijainniltaan ihanteellinen, sillä täältä on helppo reissata lähes mihin tahansa Keski-Euroopassa. Itse olen saanut matkustuskärpäsen pureman ja reissuja on tullut tehtyä niin Espanjaan, Italiaan kuin Hollantiinkin. Saksa ja Ranska sijaitsevat noin parin kilometrin päässä Baselista, joten ne ovat olleet tasaisin väliajoin tutustumisen kohteina.

Vaihtovuosi on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti. Kaiken aloittaminen alusta syksyllä, uusien ihmissuhteiden luominen, vieraalla kielellä pärjääminen uudessa ympäristössä, asioiden järjestely ja hoitaminen sekä matkustaminen ovat opettaneet todella paljon elämästä ja itsestäni. Vaihtoon lähteminen vaati uskallusta, mutta tänne päästyäni en ole katunut hetkeäkään päätöstäni. Vaikka opiskelijavaihtoon lähteminen ei olisi enää ajankohtaista, suosittelen jokaiselle lukijalle silloin tällöin pientä heittäytymistä uuteen ja irrottautumista vanhoista kaavoista – koskaan et voi tietää, mitä maailmalla on elämällesi tarjota J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti