tiistai 10. lokakuuta 2017

Kotoutumistyö ja koulutetun väestön maastamuutto puhuttivat Akateemisia Naisia Kaunasissa

Yli sata Akateemista Naista oli koolla Kaunasissa 29.9.-1.10.2017 juhlistamassa Liettuan Akateemisten Naisten 90-vuotisjuhlavuotta sekä keskustelemassa muuttoliikkeestä ja Euroopan tulevaisuudesta.

Perjantai-ilta alkoi tervetulojuhlalla Kaunasin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa viehättävässä ravintolassa, jossa saimme nauttia sekä perinteisistä ruoista että tanssista ja laulusta. Liettuankielisten laulujen sanoista emme paljoa ymmärtäneet, mutta sydämellinen tunnelma välittyi ja piirissä tanssittiin pitkälle iltaan.

Varsinainen konferenssi alkoi lauantaiaamuna Kaunasin kaupunginvaltuuston upeassa istuntosalissa ja meidät toivottivat tervetulleeksi niin Kaunasin kaupunginjohtaja kuin Liettuan Akateemisten Naisten puheenjohtajakin. Lisäksi saimme kuulla Liettuan presidentin sekä Euroopan Akateemisten Naisten puheenjohtajan lähettämät tervehdykset.

Konferenssiohjelma oli korkeatasoinen ja puhujien joukossa oli useita Liettuan parlamentin jäseniä samoin kuin Itämeren maiden Akateemisten Naisten puheenvuoroja. Suomen kolmannen sektorin menestyksekäs työ maahanmuuttajanaisten parissa sai ansaitsemaansa huomiota kun sekä Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallinnoima Luetaan yhdessä -projekti että MONIKA-Naiset liitto ry. esittelivät toimintaansa. Luetaan yhdessä -hankkeesta paikalla oli projektipäällikkö Henna-Maija Syrjälä ja MONIKA-Naisista koordinaattori Riikka Laitinen. Molempien esitykset löyyvät Liiton verkkosivuilta.

Projektipäällikkö Henna-Maija Syrjälä esittelee Luetaan yhdessä -verkoston toimintaa.

Baltian maiden puheenvuoroissa korostui huoli maastamuutosta ja koulutetun nuoren väestön lähtemisestä. Aivovuoto on näissä maissa todellinen ongelma ja se korostui Liettuan parlamentaarikkojen puheenvuoroissa, joissa puhuttiin mm. paluumuuton tukemisesta.

Päivän ohjelma oli varsin tiivis, mutta on syytä nostaa vielä esiin Norjan Akateemisten Naisten edustajan Anne Holden Rönningin puheenvuoro, jossa hän korosti voimakkaasti kielitaidon merkitystä kotoutumisessa ja maahanmuuttajien integroitumisessa yhteiskuntaan.

Konferenssipäivän jälkeen saimme kokemaan aivan uskomattoman hienon Kaunasin kaupungin filharmonisen orkesterin konsertin kauniissa konserttitalossa. Konsertin jälkeen pääsimme nauttimaan vielä hienosta iltatilaisuudesta konserttitalon lämpiössä.

Kauno filharmonija http://kaunofilharmonija.lt/

Sunnuntaiaamuna jatkoimme pienellä työryhmässä yhteisen päätöslauselman muotoilua ja kolmen tunnin jälkeen olimme päässeet sanamuodosta yksimielisyyteen. Päätöslauselman voit lukea täältä.

Seuraavan Itämeren Akateemisten Naisten konferenssin järjestämisvuorosta keskusteltiin myös ja seuraavan konferenssin järjestämistä tarjottiin Suomelle tai Norjalle. Konferenssi toteutuisi aikaisintaan vuonna 2019 ja alustavasti aiheeksi valikoitui maahanmuuttajien kotoutuminen ja integraatio.

Suomesta oli mukana kymmenkunta osallistujaa ja lisää olisi mahtunut - kertakaikkisen lämmin ja hieno tunnelma oli Kaunasin konferenssissa! Kaunas on kaunis ja vireä yliopistokaupunki, jonne tekisi mieli matkustaa vielä uudelleen.

Olethan jo liittynyt Akateemisten Naisten keskusteluryhmään Facebookissa, siellä konferenssitunnelmia voi seurata aina tuoreeltaan!

Kansainvälisten asioiden koordinaattori (CIR)
Marita Salo

torstai 7. syyskuuta 2017

Turun Akateemisten Naisten ystävyysvierailu Tarttoon keväällä 2017

Yhdistyksestämme lähti 23 naista keväiseen Tarttoon. Kyseessä oli vastavierailu Tarton Akateemisten Naisten Turkuun edellisenä vuonna tekemälle vierailulle. Matka taittui laivamatkan lisäksi mukavasti omalla bussillamme, ja perillä moni meistä jaksoi osallistua vielä sama iltana Villa Tammekannissa järjestettyyn ohjelmaan.

Villa Tammekann eli Granö-keskus on Alvar Aallon suunnittelema funktionalistinen rakennus. Keskus on nimetty Suomesta Tarton yliopistoon kutsutun maantieteen professorin J. G. Granön mukaan, ja tämä Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteinen keskus avattiin vuonna 2000. Yksi Granön ensimmäisiä oppilaita oli nuori August Tammekann ja hänestä tuli Granön seuraaja Tarton yliopiston maantieteen professorina. August Tammekann pyysi Aaltoa suunnittelemaan perheelleen talon Tarttoon, Tähtmeren puistomaiseen kaupunginosaan, ja Villa Tammekann toteutettiin vuonna 1932.

Monia vaiheita on sittemmin mahtunut Villa Tammekanin historiaan. Tammekann perheineen joutui pakenemaan Suomeen kesällä 1940 II maailmansodan alkaessa. Tähtvere säästyi onneksi raskailta pommituksilta, mutta rapistui ajan saatossa. Vuonna 1991 Viron itsenäistyttyä rakennus palautettiin Paavo ja Eeva-Maija Tammekannille. Turun yliopistosäätiö kiinnostui rakennuksesta Granön pojan akateemikko Olavi Granön aloitteesta, ja kauppa tehtiin 1998. Tämän jälkeen rakennus peruskorjattiin täysin. Tänään Villa Tammekann palvelee Granö-keskuksena ja tutkijaresidenssinä. Rakennus noudattaa tänäkin päivänä Alvar Aallon henkeä ja sisustus kalusteineen on hyvin ”aaltomainen”. Mukanamme vierailulla oli Eeva Granö.

Perjantai-iltaan mahtui myös iltatilaisuus tarttolaisten ystävien kanssa Ylle Kurmin kauniissa kodissa. Maistelimme suolaisia paloja ja tutustuimme virolaisiin ystäviimme.

Lauantaina lähdimme katsastamaan uutta, vuonna 2016 avattua Viron kansallismuseota (Eesti Rahva Muuseum). Museossa osallistuimme mielenkiintoiselle suomenkieliselle opastuskierrokselle, ja tutustuimme Viron historiaan aina kivikaudelta saakka. Viron museota kuvaa suuri virolaisten kansallistunne ja visuaalisuus. Mielenkiintoinen spesialiteetti oli hyvin säilynyt monoliitti. Viron uudessa kansallismuseossa vierailu oli ehkä ystävyysmatkamme kohokohta, niin moderni ja mielenkiintoinen museo oli. Se on Baltian maiden suurin. Siellä toki kannattaa vierailla useammankin kerran.



Lauantaipäivänä tutustuimme Tarton kauniiseen keskustaan, ruokailimme ja teimme ostoksia. Iltapäivällä saimme myös nauttia opastetusta kävelykierroksesta Tarton keskikaupungin historiallisessa osassa. Oppainamme toimivat suomea puhuvat Ann ja Tony Seilenthal (apulaisprofessori Tarton yliopistossa). Reittimme varrella tutustuimme entisiin virolaisiin suurmiehiin, joille oli pystytetty patsaita puistoon. Yksi näistä oli kuningas Kustaa II Adolf, joka perusti aikoinaan Tarton yliopiston. Mielenkiintoinen kohde oli myös Tarton yliopiston observatorio. Kävelykierroksemme päättyi Tarton yliopistolle.

Iltaohjelmamme oli Uhti-nimisen kylän kievarissa, jossa valmistimme virolaisia herkkuja yhdessä Tarton Akateemisten Naisten kanssa. Ilta oli sydämellinen ja solmimme uusia ystävyyssuhteita.

Sunnuntaina meidän oli hyvästeltävä kaunis Tarton kaupunki ja ihanat tarttolaiset ystävämme. Matkalla tutustuimme vielä Virossa joka kevät järjestettäviin Tyrin kukkamarkkinoihin, jossa oli kukkien taimien lisäksi käsitöitä, elintarvikkeita ja ruokaa ostettaviksi. Monet tekivätkin pieniä ostoksia kotiin vietäväksi.

Paluumatkalla iltalaiva oli tupaten täynnä. Lähdimme kuitenkin kohti Helsinkiä mukanamme mukavia muistoja Tartosta.

Matkan järjestelyistä annamme suuren kiitoksen hallituksemme jäsenelle Aino Mansikkamäelle, joka huolehti siitä, että matkamme sujui erinomaisesti ja aikataulusta kiinni pitäen. Ja siitä, että matkamme ohjelma oli niin monipuolinen ja mielenkiintoinen!

Marjatta Rantala
Turun Akateemiset Naiset, hallituksen jäsen


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lukutaitoja rakentamassa: Luetaan yhdessä

Lukuvuonna 2013 – 14 keräsin tutkimusaineistoa ammatillista lisensiaatintyötäni varten eräässä pääkaupunkiseudun Luetaan yhdessä-opetusryhmässä. Kokemus oli silmiä avaava: Tila oli täynnä vieraita kasvoja, jotka nauroivat ja puhuivat eri kieliä. Pöydän ääressä ympärilläni oli ryhmä naisia, joiden kanssa minulla oli niukasti yhteistä kieltä ja joille minun oli tarkoitus avata lukemisen ja kirjoittamisen saloja. Minulla ei ollut kokemusta opettamisesta tai koulutusta tehtävään, tutkimusideani alkoi tuntua keinotekoiselta ja olin aivan pihalla. Lyhyesti: vuodesta oli muodostumassa suurenmoinen seikkailu.

Lukuvuoden aikana käsitykseni lukutaidosta muuttui radikaalisti. Olin lähtenyt tutkimaan lukutaitoa kuin mitattavaa suuretta, jonka oletin lisääntyvän vuoden aikana ja jolla arvelin olevan vaikutuksia ihmisten osallisuuden kokemuksiin. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisten viikkojen aikana, että tällaisia tuloksia en pystyisi löytämään. Osa opiskelijoista oli ollut ryhmässä jo aiempina vuosina, eikä heidän lukutaidossaan voinut huomata selviä muutoksia. Sen sijaan aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea he saivat aikaan: hoitivat perheasioita ja ostivat sohvia, järjestivät lääkäriaikoja ja tapasivat ystäviä. Monet seurasivat ajankohtaisia asioita ja olivat kiinnostuneita suomalaisista tavoista, ja kaikilla oli valtava määrä sellaista tietoa ja kokemusta, joka oli minulle aivan uutta. Kukin opiskelija oli omassa arjessaan taitava ja toimintakykyinen, ja kuvitelmani itsestäni heidän osallisuuttaan lisäämässä alkoi näyttää nololta ja alentuvalta.

Uusi lukutaitotutkimus näkee lukutaidon pikemminkin sosiaalisena ilmiönä kuin sarjana opittuja ja mitattavia taitoja. Keskeistä on tarkastella lukemiseen liittyviä sosiaalisia kytkentöjä ja opiskelijan elämäntilannetta samalla muistaen, että aikuisella oppijalla on aina tietoa ja taitoja joltain alalta. Tutkimuksessani lukeminen näkyi yhteisenä tekemisenä, johon vaikuttivat ryhmän sisäiset tekijät, opiskelijan arki ja laajemmat kulttuuriset tekijät.

Samalla opiskelijoiden yhteiset keskustelut ja opetuksen ohessa tapahtuva muu toiminta alkoivat vaikuttaa hyvin tärkeiltä. Ryhmässä toteutui oppimiselle tärkeä turvallinen tila, jossa opiskelijat viihtyivät yhdessä ja jossa he saivat toisiltaan ja opettajilta tukea. Osa eteni vuoden aikana opinnoissaan ja jatkoi virallisille kursseille, osa jäi ryhmään seuraavaksikin vuodeksi. Jokunen jäi pois vuoden aikana kukin omista syistään. Kuitenkin ryhmä tuntui olevan kaikille merkittävä, ja jonain kevätlukukauden päivänä huomasin äkkiä syksyllä aakkosia harjoitelleiden ryhmäläisten kirjaimellisesti lukevan yhdessä: toisiaan tukien ja neuvoen, keskustellen ja luoden yhteistä ymmärrystä tekstistä.

Tutkimuksen myötä opin, että aina mitattava edistyminen ei ole tärkeintä. Sitäkin tarvitaan: taitotasojen asettaminen ja tavoitteellinen opettaminen ovat olennaisia asioita silloin, kun opiskelija pyrkii jatkamaan opintoja ja pääsemään työelämään. Luetaan yhdessä –toiminnan voima on kuitenkin siinä hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa opiskelija voi jättää arkensa vaatimuksissa oppitunteja väliin ja tulla taas uudelleen menettämättä paikkaansa. Ammattiopettajat ansaitsevat oman arvostuksensa, ilman muuta. Tärkeitä ovat kuitenkin myös vapaaehtoiset, jotka antavat aikaansa ja kohtaavat opiskelijat ihmisinä viikko toisensa jälkeen. Tämä näkyy Luetaan yhdessä -toiminnassa silloinkin, kun ryhmän kokoonpano muuttuu joka kerta eikä kellään ole kynää tai kun viime kerrasta ei tunnu jääneen mieleen mitään ja jonkun puhelin soi koko ajan. Opiskelijat ovat arvokkaita riippumatta työelämäpotentiaalistaan ja jatkosuunnitelmistaan, ja ryhmissä on tilaa kaikille. 

Tutkimus herätti minussa monia ajatuksia opetusmateriaaleista ja resursseista, mutta lopulta tärkeintä oli kuitenkin hyväksyvä ja kannustava yhdessäolo. Näin kevätlukukauden lopulla toivon, että jokainen vapaaehtoinen opettaja katsoo taaksepäin kuluneeseen lukuvuoteen arvostaen ja ylpeänä itsestään. Teidän ansiostanne moni opiskelija on saanut kokea iloa ja onnistumista ja nähdä välillä kovin kylmästä Suomesta lämpimän puolen. Mikä voisi olla sen hienompaa?

Silja Remes, YTL 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Reflections of CSW61

The sixty-first session of the Commission on the Status of Women took place at the United Nations Headquarters in New York from 13 to 24 March 2017 and I had the opportunity to participate the event during the first week as an advisor to the Finnish delegation. CSW is the second largest event at the UN and it shows – the event gathers thousands of participants all over the world. During these two weeks the huge UN headquarter building looks very much like a global village run by women.  The general discussion is held in the huge General Assembly Hall that you can recognise from news clips. At the same time, the numerous conference rooms of the UN building are full of side events organised by permanent missions and UN entities. In addition to that, NGOs are organising parallel events outside the UN premises.

The Finnish delegation started each day with a morning briefing and that was an excellent opportunity to learn the highlights of the previous day, allocate the most important events between the participants and get to know the special interests of the other members. That enabled efficient coverage of the most important events with the resources at hand. It was interesting to note that many countries seemed to have sizeable delegations with numerous NGO representatives.

It has to be said that sitting in the General Assembly Hall was impressive as you can see the signs of more than 190 member states and their delegates sitting behind the desks. It is a unique space with an universal atmosphere that is difficult to describe as any word seems inadequate. We heard carefully drafted speeches and also some dramatic ones. It is fascinating that somehow cultural stereotypes become alive and walk along the long corridors of the complex UN building.

CSW61 opening session. 

Proudly sitting behind the sign of Finland!

As a first-timer I missed a couple of interesting events because the conference rooms were full in just minutes and the Finnish generally accepted queuing model did not apply. It was easy to get sympathy from the Britons in this issue. Fortunately, the offering of different events was endless - if only you were able to find your way to the right place. Luckily the security guards were everywhere and able to answer any question with clear instructions.

Finnish Federation of Graduate Women (FFGW) has been the coordinator of the organising parties behind the International Helvi Sipilä seminar since 2006. The topic of the 12th seminar organised on 16th  March 2017 was Empowered Futures – Sustainable Economies.  The seminar was opened by the Finnish Minister of Social Affairs and Health, Pirkko Mattila followed by prominent speakers such as Senior Research Scientist Sari Pekkala Kerr from Wellesley College, General Secretary Malayah Harper from World YWCA and Programme Specialist Nancy Khweiss from Fund for Gender Equality, UN Women. The seminar was chaired by Eva Biaudet, a member of Parliament and President of the National Council of Women Finland. We had full house in spite of having the last session of the day and the instant feedback from the crowd and the speakers was very positive.

The seminar program can be found here

Ms. Sari Pekkala Kerr giving an excellent presentation.
During the week I was happy to meet some other members of the  “Graduate Women family” and we had interesting discussions concluded with promises to keep in touch and to meet again soon. Next chance will be in Graz, Austria in August this year.

When you attend dozens of events during one week, the ones with something unique stand out from the crowd. During this week, my personal list includes the opening speech of General Secretary António Guterras that was impressive and carefully crafted, the discussion forum with Dr. Hanan Ashrawi who was inspiring and articulate and the brilliant presentation by Sari Pekkala Kerr who made the Finnish audience extremely proud.

The week at CSW61 gave a new perspective and context not only to my pro bono work but also to my daily work. The challenges and obstacles women face in different corners of the world are quite different on the surface but still they all boil down to the lack of equality and lack of equal opportunity.

More information about CSW61 can be found at the website of UN Women.

Text and photos:

Marita Salo
Coordinator of International Relations, Finnish Federation of Graduate Women
maritasalo123[a]gmail.com

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tasa-arvoisempi vanhemmuus, tasa-arvoisempi työelämä?

Minulla oli mahdollisuus osallistua Suomen Akateemisten Naisten Liiton, Mothers in Business ry: n ja eduskunnan naisverkoston perhevapaaseminaariin 22.3.2017. Suomessa vanhempainvapaata käyttävät pääsääntöisesti äidit: miehistä perhevapaille jää ainoastaan 1-3%. Seminaarin järjestäjät etsivät perhevapaajärjestelmään uudenlaisia malleja, jotka vahvistaisivat miesten isyyttä ja naisten asemaa työelämässä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi avasi perhevapaiden  käyttöä ja lapsiperheiden arkea tilastojen valossa. Median perhevapaakeskustelussa nostetaan usein esille naisten lyhyemmät työurat, suomalaisten naisten alhaisempi työllisyys muihin EU-maihin verrattuna ja lasten vähäisempi osallistuminen varhaiskasvatukseen. Minna Salmi muistutti, että vertailu miesten ja naisten tai eri EU-maiden välillä sisältää useita tekijöitä. Suomalaisten naisten työurat ovat todellisuudessa vain vuoden miehiä lyhyemmät, lähinnä miesten naisia huonomman terveyden vuoksi. Suomessa osa-aikatyö on varsin vähäistä, mikä vaikeuttaa työllistymisen vertaamista muihin EU-maihin, joissa pienten lasten äidit tekevät paljon osa-aikatyötä. Osa-aikatyön yhdistäminen vanhemmuuteen olisikin tärkeä kehittämisalue. Työssä käyviä naisia on EU:ssa eniten Islannissa, Ruotsissa ja Virossa. Suomi on tilastossa neljäs. Mielenkiintoista on myös varhaiskasvatuksen tilastointi. Perhepäivähoitoa ei tilastoida varhaiskasvatukseksi, vaikka perhepäivähoitaja on saanut alan koulutuksen. Kuvaako tämä yleisemmin perhepäivähoidon alhaisempaa arvostusta?

Tutkimuspäällikkö Minna Salmi esitteli tutkimustietoa perhevapaista.




Minna Salmen esityksen jälkeen SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta esitteli SAK:n perhevapaiden uudistusmallin.

Seminaarin toisella tunnilla järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistui kansanedustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta. Lisäksi keskustelua seurasi muutama kansanedustaja. Lähtökohtaisesti kaikki olivat samaa mieltä siitä, että molempien vanhempien hoitovastuu lisää lapsen hyvinvointia. Naisten matalammat ansiot ja pienemmät eläkkeet olivat kaikkien huolenaiheena. Tulisiko yhteiskunnan ohjata vanhempien vastuunjakoa kehittämällä perhevapaajärjestelmää? Hanna Sarkkinen (vas), Eva Biaudet (r), Maarit Feldt-Ranta (sdp) ja Sofia Vikman ( kok) tukivat 6+6+6 - mallia, jossa molemmat vanhemmat käyttävät vanhempainvapaasta kolmanneksen ja viimeisen kolmanneksen voisi käytää toinen vanhemmista tai joku muu lapselle läheinen henkilö, vaikkapa isovanhempi. Vanhempainvapaan ajalta tulisi saada työmarkkinatuen suuruinen korvaus. Sari Essayah (kd), Katri Kulmuni (kesk) ja Leena Meri (ps) puolestaan luottivat edelleen perheiden omaan ratkaisuun siitä, kumpi vanhemmista käyttää vanhempainvapaan. Erityisesti yrittäjien ja maanviljelijöiden vaikeus irtautua työstään puoleksi vuodeksi puhututti niin panelisteja kuin yleisöäkin. Toki työstä irtautuminen on yhtä vaikeaa naisyrittäjällekin. Katri Kulmuni ja naisyrittäjien edustaja muistuttivat uuden mallin lisäävän vanhempainvapaajärjestelmän kustannuksia. Työnantajan kustannuksia on tällä hallituskaudella helpotettu 2500€ kertakorvauksella, kun työtekijä palaa vanhempainvapaalta työelämään.

Vasemmalta Eva Biaudet, Sari Essayah, Maarit Feldt-Ranta, Katri Kulmuni, Leena Meri, Krista Mikkonen ja Sofia Vikman. Naisverkoston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen puuttuu kuvasta. Paneelikeskustelua veti MiB ry:n  Kristiina Paavola.

Vanhemmuus ja tasa-arvo ovat niin merkittäviä asioita, että talouden realiteeteista näytti olevan vaikeaa keskustella myös eduskunnan naisverkoston kesken.

Päivähoito nähtiin yleisesti lapsen kehitystä vahvistavana, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden menetys oli erityisesti oppositiopuolueiden edustajien mielestä merkittävä huonontuminen lapsen asemaan. Alle 3-vuotiaan lapsen parhaasta hoidosta mielipiteet jakautuivat. Perheen omaa päätäntävaltaa tukevat tahot uskoivat perheiden tietävän onko pienen lapsen parasta kasvaa kotona, perhepäivähoidossa vai päiväkodissa.

Kuuntelin keskustelua toisaalta pienen oppilaitoksen rehtorina, toisaalta neljän lapsen äitinä. Kun nuori naistyöntekijä tulee kertomaan minulle vauvauutisia, eivät ajatukseni ole (toivottavasti ette kauhistu!) pelkästään posiitiivisia. Vedän kuitenkin henkeä, muistan hymyillä ja onnitella sekä muistutan itselleni, että tuleva uusi ihminen on paljon tärkeämpi juttu kuin edessä olevat käytännön järjestelyt uusine työntekijöineen ja kustannuksineen.

Olen itse ollut kuuden viikon ikäinen, kun äitini palasi työhönsä sairaanhoitajana. En usko tuosta traumatisoituneeni, mutta äidilläni on asiasta edelleen paha mieli. Omien neljän lapseni kanssa olen viettänyt neljä pitkää äitiys- ja vanhempainlomaa, kolme hoitovapaavuotta ja vielä puolen vuoden vuorotteluvapaan, kun nuorimmainen aloitti eskarinsa. Upeita aikoja, joita en tahtoisi mistää hinnasta (vaikka paremmasta eläkkeestä) vaihtaa! Mutta olisiko lasteni isä ollut onnellisempi, jos hänellä olisi ollut suurempi vastuu kasvattajana ja pitempi vanhempainvapaa kuin nuo kolme viikkoa? Ehkä.

Helena Ahonen / Kajaanin Akateemisten Naisten hallituksen jäsen

Kuvat: SANL

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kansainvälisessä Helvi Sipilä -seminaarissa kuultiin tänä vuonna taloudellisen tasa-arvon puolestapuhujia

Vuosittainen Helvi Sipilä -seminaarimme järjestettiin 16.3.2017 osana YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 61. istunnon (CSW61) ohjelmaa New Yorkissa. Seminaarin teema oli tällä kertaa Empowered futures - Sustainable economies. Seminaariin olimme saaneet erittäin kiinnostavat puhujat ja kokoussali olikin täynnä huolimatta myöhäisestä ajankohdasta torstai-illan jo pimetessä.

Taloudellinen voimaantuminen veti salin täyteen aiheesta kinnostuneita.


Seminaarin puheenjohtajana toimi Naisjärjestöjen Keskusliiton Eva Biaudet ja tilaisuuden aluksi hän toi esiin Helvi Sipilän merkityksen tärkeänä esikuvana, sillä Helvi Sipilä oli ensimmäinen nainen monessa eri tehtävässä ja hänet nimitettiin ensimmäisenä naisena YK:n apulaispääsihteeriksi.

Seminaarin avauspuheenvuoron piti sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja hän korosti omassa puheenvuorossaan naisten poliittisen osallistumisen merkitystä tasa-arvon kannalta tärkeiden yhteiskunnallisten muutosten läpiviemisessä. Tyttöjen ja naisten voimaantuminen on yhteiskunnallisen kehityksen avain.

Ministeri Mattila lausui Suomen valtion tervehdyksen seminaariyleisölle.

Tutkija Sari Pekkala Kerr Wellesley Collegesta kuvasi sukupuolten välisiä palkkaeroja ensin globaalisti ja sitten yhdysvaltalaisen tutkimusaineiston perusteella. Kotitaloudet ovat merkittäviä päätöksentekoyksiköitä ja niiden valintoja ohjaa miehen palkkataso. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että äidiksi tuleminen on taloudellisilla mittareilla yksi kaikkein kalleimpia päätöksiä naiselle. Miesten uravalinnoissa on puolestaan nähtävissä, että he aloittavat uransa yrityksissä, joissa on korkea palkkataso ja myös uran aikana korkea palkkataso ohjaa heidän valintojaan.

Suomalaista osaamista maailmalla: tutkija Pekkala Kerr vastasi illan akateemisesta puheenvuorosta.

Maailman NNKY-liiton pääsihteeri Malayah Harper korosti naisten osallistumisen merkitystä rauhanneuvottelujen pysyvyyden lisäämisessä. Samoin hän kiitti Suomea aktiivisesta osallistumisesta naisten tukemiseen hauraiden valtioiden osalta. Etelä-Sudanista kotoisin oleva Justina piti illan koskettavimman kommenttipuheenvuoron nuorten naisten asemasta.

Malayah Harper aloittamassa puheenvuoroaan.


Eteläsudanilainen Justina kertoo seminaariyleisölle tyttöjen ja naisten asemasta omassa maassaan.

UN Womenin erityisen tasa-arvorahaston (Fund for Gender Equality) edustaja Nancy Khweiss korosti lopuksi naisten taloudellisten mahdollisuuksien ja koulutuksen yhteyttä yhteiskunnan kehitykseen.

Tilaisuuden järjestivät Suomen Akateemisten Naisten Liitto, Suomen UN Women, Suomen NNKY-liitto, Nytkis ja Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä Suomen ulkoasiainministeriön ja Suomen YK-edustuston kanssa.

Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme erinomaisesta yhteistyöstä!

Marita Salo
Kansainvälisten asioiden koordinaattori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto

perjantai 3. helmikuuta 2017

Uusia toimintamalleja tarvitaan: vanhustenhoidossa vuoronvaihtoraportteja tärkeämpää on yhdessäolo

Hyvä ystäväni ja entinen työtoverini, Akateemisten Naisten monivuosikymmeninen jäsen, sairastui Alzheimeriin kolmisen vuotta sitten. Viime kesänä tauti oli edennyt niin pitkälle, että hänet jouduttiin siirtämään palvelukotiin.

Kuulin muutosta syyskuussa ja lähdin tapaamaan häntä. Ensivaikutelma hoitokodista oli tyrmäävä. Kun astuin hissistä oleskeluaulaan, siellä istui kolme vanhusta. Jokainen kökötti hiljaa omassa nurkassaan, yksi seinään päin käännettynä. Muita ihmisiä ei näkynyt missään, mutta kansliasta löytyi henkilökuntaa, joka auliisti neuvoi, mistä löydän ystäväni.

Tuon jälkeen olen käynyt yhteisen kollegamme kanssa katsomassa ystäväämme viikoittain. Emme tiedä, mitä ajatella hoivakodista. Asukkaat näyttävät olevan siistejä ja hyvin hoidettuja. Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista eikä vaikuta kovin kiireiseltäkään, mutta jotain puuttuu. Hoitajat suorittavat ja ovat ilmeisen tehokkaita, mutta näkymättömiä. En kertaakaan ole nähnyt hoitajan istuvan vanhuksen vieressä kyselemässä tämän muistoja, silittämässä kättä tai edes taluttavan ketään käytävällä. Oli järkyttävää huomata, että ihminen, joka vielä toukokuussa 75-vuotispäivillään oli omin jaloin seisten ottanut vieraat vastaan ja siirtynyt itse kahvipöytään, ei lokakuussa enää pystynyt nousemaan tuolistaan. Vielä syksyllä pieni kävely onnistui, jos tuimme molemmin puolin kainaloista, mutta nyt eivät jalat enää lainkaan kanna.

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 29.1.2017 Satu Vasantolan kirjoittama iso artikkeli Tampereen Koukkuniemen palvelutalo Kontukodista, jota pidetään nykyään yhtenä Suomen parhaista. Siinä tuotiin esiin se, minkä minä kuvittelen puuttuvan ystäväni asuinpaikasta.

Kontukodissa henkilökunta elää yhdessä vanhusten kanssa. Siellä seurustellaan, vietetään aikaa ja syödäänkin yhdessä. Hoitajat saattava halata, jopa suukottaa asukkaita. Siellä on aikaa hakea itse ruoka-annos keittiöstä ja palauttaa astiat takaisin. Ketään ei syötetä, ellei ole ihan pakko, vaan omatoimisuus on ruokailussakin valttia. Vuoronvaihtoraportit eivät ole tärkeitä, vaan tärkeämpää on yhdessäolo.

Ei minulla tietenkään ole riittävää pätevyyttä arvostella ystäväni hoitokodin toimintaa. En tiedä, kuinka nopeasti taudin eteneminen vaikuttaa liikkumiskykyyn ja voidaanko kykyä harjoittelulla säilyttää. Tampereen malli kuitenkin tuntui ainakin lehdestä lukemalla inhimilliseltä. Lämpöä ja läheisyyttä tarvitsee jokainen. Meillä on jokaisella vanhuus edessä ja toivomme tietysti siitä mahdollisimman hyvää. Siksi tarvitaan asennemuutosta ja uudenlaisen toimintamallin opettelua.

Marketta Holopainen,
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen