perjantai 3. helmikuuta 2017

Uusia toimintamalleja tarvitaan: vanhustenhoidossa vuoronvaihtoraportteja tärkeämpää on yhdessäolo

Hyvä ystäväni ja entinen työtoverini, Akateemisten Naisten monivuosikymmeninen jäsen, sairastui Alzheimeriin kolmisen vuotta sitten. Viime kesänä tauti oli edennyt niin pitkälle, että hänet jouduttiin siirtämään palvelukotiin.

Kuulin muutosta syyskuussa ja lähdin tapaamaan häntä. Ensivaikutelma hoitokodista oli tyrmäävä. Kun astuin hissistä oleskeluaulaan, siellä istui kolme vanhusta. Jokainen kökötti hiljaa omassa nurkassaan, yksi seinään päin käännettynä. Muita ihmisiä ei näkynyt missään, mutta kansliasta löytyi henkilökuntaa, joka auliisti neuvoi, mistä löydän ystäväni.

Tuon jälkeen olen käynyt yhteisen kollegamme kanssa katsomassa ystäväämme viikoittain. Emme tiedä, mitä ajatella hoivakodista. Asukkaat näyttävät olevan siistejä ja hyvin hoidettuja. Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista eikä vaikuta kovin kiireiseltäkään, mutta jotain puuttuu. Hoitajat suorittavat ja ovat ilmeisen tehokkaita, mutta näkymättömiä. En kertaakaan ole nähnyt hoitajan istuvan vanhuksen vieressä kyselemässä tämän muistoja, silittämässä kättä tai edes taluttavan ketään käytävällä. Oli järkyttävää huomata, että ihminen, joka vielä toukokuussa 75-vuotispäivillään oli omin jaloin seisten ottanut vieraat vastaan ja siirtynyt itse kahvipöytään, ei lokakuussa enää pystynyt nousemaan tuolistaan. Vielä syksyllä pieni kävely onnistui, jos tuimme molemmin puolin kainaloista, mutta nyt eivät jalat enää lainkaan kanna.

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 29.1.2017 Satu Vasantolan kirjoittama iso artikkeli Tampereen Koukkuniemen palvelutalo Kontukodista, jota pidetään nykyään yhtenä Suomen parhaista. Siinä tuotiin esiin se, minkä minä kuvittelen puuttuvan ystäväni asuinpaikasta.

Kontukodissa henkilökunta elää yhdessä vanhusten kanssa. Siellä seurustellaan, vietetään aikaa ja syödäänkin yhdessä. Hoitajat saattava halata, jopa suukottaa asukkaita. Siellä on aikaa hakea itse ruoka-annos keittiöstä ja palauttaa astiat takaisin. Ketään ei syötetä, ellei ole ihan pakko, vaan omatoimisuus on ruokailussakin valttia. Vuoronvaihtoraportit eivät ole tärkeitä, vaan tärkeämpää on yhdessäolo.

Ei minulla tietenkään ole riittävää pätevyyttä arvostella ystäväni hoitokodin toimintaa. En tiedä, kuinka nopeasti taudin eteneminen vaikuttaa liikkumiskykyyn ja voidaanko kykyä harjoittelulla säilyttää. Tampereen malli kuitenkin tuntui ainakin lehdestä lukemalla inhimilliseltä. Lämpöä ja läheisyyttä tarvitsee jokainen. Meillä on jokaisella vanhuus edessä ja toivomme tietysti siitä mahdollisimman hyvää. Siksi tarvitaan asennemuutosta ja uudenlaisen toimintamallin opettelua.

Marketta Holopainen,
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen

perjantai 27. tammikuuta 2017

Suomalaisten nuorten kielitaito yksipuolistuu vinhaa vauhtia

Ei auta, että Suomessa tehdään hienoja tuotteita ja luodaan uusia palveluita, jos ei ole osaamista myydä niitä.

Lapin Safareiden johtajan Rami Korhosen mukaan Lapin tunturikeskuksiin on vaikea löytää kielitaitoista työvoimaa (HS 22.1.). En yhtään ihmettele. Suomalaisten nuorten kielitaito rapautuu ja yksipuolistuu vinhaa vauhtia.

Ammatillisen koulutuksen uudistus on vähentänyt sekä äidinkielen että vieraiden kielten opetusta. Englantia tai ruotsia saatetaan kolmen vuoden aikana opiskella 15 tuntia – siinä kaikki. Äidinkieli integroidaan muuhun opetukseen. Ammattikorkeakoulujen kielivalikoima on kaventunut ja opetuksen määrä vähentynyt.

Monissa ammattikorkeakouluissa opiskelija suorittaa minimimäärän englantia ja ruotsia, muita kieliä ei valita tai edes tarjota. Vielä kymmenen vuotta sitten kielivalikoimaan kuuluivat pienilläkin paikkakunnilla saksa, ranska, espanja, venäjä ja italia.

Ei auta, että Suomessa tehdään hienoja tuotteita ja luodaan uusia palveluita, jos ei ole osaamista myydä niitä.

Tärkeänä osana myyntiosaamista ja asiakkaan kohtaamista ovat kieli- ja viestintätaidot. Kuinka kauan jaksetaan ihme­tellä sitä, että vienti ei vedä, ennen kuin ymmärretään, että insinööriosaamisen rinnalle on nostettava myynti- ja palvelu­osaaminen, josta kieli- ja viestintätaidot ovat tärkeä osa?

Ulla Kaukola
kieltenopettaja, Vantaa
(Vantaan Akateemiset Naiset ry.)

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 25.1.2017

tiistai 18. lokakuuta 2016

Uusia ajatuksia, uusia ystäviä – Akateemiset Naiset Tartossa 7. – 9.10.2016

Viron Akateemiset Naiset kutsuivat Baltian ja Pohjoismaiden Akateemiset Naiset juhlistamaan 90-vuotista taivaltaan järjestämällä asiantuntijakonferenssin lokakuussa 2016. Suomesta Tarttoon lähti parisenkymmentä Akateemista Naista, ja moni meistä valitsi perjantai-iltapäivän suoran lennon Helsingistä Tarttoon. Oli kiva tavata heti matkan alussa uusia ja vanhoja tuttuja eri puolilta Suomea, ja todeta jälleen kerran, että jäsenistössämme on mukavasti eri-ikäisiä osaajia hyvin monelta eri alalta.

Tartossa meille konferenssivieraille oli perjantai-illaksi järjestetty vastaanotto Tarton kaupungintalolle, jossa meidät toivotti tervetulleeksi Mai Maser Viron Akateemisista Naisista sekä Jarno Laur, kaupungin varapormestari.

Kaupungiintalon edustalla on Tarton kuuluisa symboli, Suutelevat opiskelijat -patsas.


Jarno Laur ja Mai Maser toivottivat konferenssivieraat tervetulleiksi Tarttoon. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja Tuija Brax kuuntelee taustalla.

Tarttoon oli saapunut runsaat viitisenkymmentä Akateemista Naista Baltiasta ja Pohjoismaista. Tässä ruotsalaisdelegaatio.
Vastaanoton tarjoilut hellivät konferenssivieraita.
Eurooppalaiset tasa-arvokysymykset puhuttivat kansainvälistä koordinaattoriamme Marita Saloa, puheenjohtajaamme Tuija Braxia ja Euroopan Akateemisten Naisten puheenjohtajaa Edith Lommersea.


Viron kaksi itsenäisyyttä, kaksi järjestöhistoriaa

Lauantaina konferenssiesitelmissä oli tarjolla kiinnostava kattaus Itämeren naisjärjestöistä. Mai Maser kertoi meille Viron Akateemiset Naiset -järjestön historiasta. Järjestö perustettiin monien muiden Akateemisten Naisten maajärjestöjen tavoin ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920-luvulla. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron vuonna 1940, Viron järjestötoiminta hiljeni. Moni Akateeminen Nainen pakeni tuolloin Virosta Ruotsiin ja ylläpiti siellä Viron Akateemisten Naisten toimintaa. Ruotsin Akateemisten Naisten esitelmässä Tartossa muisteltiinkin virolaisten maahanmuuttajien aktiivista roolia Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Surulliselta tuntui kuulla, miten Virosta paenneet naiset eivät olleet Ruotsissa purkaneet matkalaukkujaan ensimmäiseen viiteen vuoteen, koska toivo kotiinpaluun mahdollisuudesta oli elänyt heissä niin vahvana. Ruotsissa toimivilla virolaisilla Akateemisilla Naisilla ei ollut kansainvälisen yhteisön tunnustusta roolinsa poliittisen arkaluontoisuuden vuoksi, ja järjestön toiminta voitiin käynnistää jälleen Virossa lopulta vasta vuonna 1991, jolloin maa itsenäistyi uudestaan.

Nyt Viron Akateemisilla Naisilla on paikallisyhdistykset Tallinnassa ja Tartossa, ja myös Narvaan, Pärnuun ja Viljandiin on suunnitteilla uudet paikallisyhdistykset. Järjestön pääpaikkana toimii Tartto, jossa on 110 jäsentä. Pääkaupungin paikallisyhdistyksessä on tällä hetkellä 25 jäsentä. Viron Akateemiset Naiset jakaa stipendejä, järjestää luentoiltoja ja toimii verkostona maan eri alojen korkeasti koulutetuille naisille. Tarton paikallisyhdistys on viimeksi käynyt Suomessa Turun Akateemisten Naisten vieraana. Seuraavaksi kutsu käynee Tampereelta, joka on Tarton ystävyyskaupunki.

Konferenssi järjestettiin lauantaina yliopiston päärakennuksessa.

Lounastauolla kävimme kauniissa Ülikooli kohvik -ravintolassa.
Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus näkyy alhaisena syntyvyytenä

Iltapäivällä konferenssissa kuultiin tutunkuuloinen tarina tiedemaailmasta: Virossa enemmistö korkeakouluopiskelijoista on naisia, mutta yliopistojen viroissa naiset ovat edelleen vähemmistössä. Edelleen Virossa puhuttaa maan alati laskeva syntyvyys. 1,3 miljoonan kokoinen väestö tarvitsisi kipeästi lisää kansalaisia. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja Tuija Brax muistutti omassa esityksessään, että korkean syntyvyyden avuksi tarvitaan hyvä päivähoitojärjestelmä, joka mahdollistaa sen, että naiset voivat halutessaan saada sekä perheen että mielekkään uran. Virossa kunnallisia päiväkotipaikkoja ei tällä hetkellä riitä kaikille. On tavallista, että virolaisvanhemmat ryhtyvät jonottamaan lapselleen päiväkotipaikkaa jo ennen lapsensa syntymää.

Uusia ystäviä, uusia ajatuksia

Lauantain illanvietossa pidettiin puheita ja onniteltiin Viron Akateemisia Naisia. Olin todennut saman jo Istanbulin 2013 ja Kapkaupungin 2016 maailmankonferensseissa kuin mitä sain todeta nyt Tartossa: on hyvin innostavaa tavata Akateemisia Naisia eri maista, kuulla miten tasa-arvo- ja järjestötyössä edetään muualla ja ylipäänsä jutella oman, tavanomaisen ”kuplan” ulkopuolelta tulevien ihmisten kanssa. Samaa mieltä kanssani oli Marketta Holopainen Lappeenrannan Akateemisista Naisista: - Täällä on voinut solmia paljon uusia kontakteja. Ne eivät ehkä ole pysyviä, mutta jos vielä joskus tapaamme, ne on kuitenkin jo solmittu. Oli myös helpottavaa huomata, että jokainen puhuu sillä kielitaidolla, joka on. Kaikki muutkaan eivät ole täydellisiä! Marketalle Tarton kokouksessa oli kyse myös yksittäistä järjestöä suuremmasta asiasta: - Mieleeni tuli täällä Akateemisten Naisten maailmanjärjestön perustajien ajatus: Jos eri maiden ihmiset tuntevat toisiaan, rauha säilyy maailmassa. Tästä se lähtee – pienestä toiminnasta ruohonjuuritasolla.

Lappeenrannan Akateemisia Naisia Tartossa edustivat Marketta Holopainen (vas.) ja Raija Heikkonen. Heidän kanssaan kuulumisia vaihtoi Marita Salo Espoon-Kauniaisten Akateemisista Naisista.
Tuija Brax ja Mai Maser lauantai-illan juhlahumussa.
Malja kansainväliselle yhteistyölle! 

Sunnuntaina ehdimme käydä vielä tutustumassa Viron uuteen hienoon kansallismuseoon Tartossa.

Uuden museon suomalais-ugrilaisia kansoja esittelevä pysyväisnäyttely on vuosikymmenen kulttuuriteko!
Myös yliopiston kasvitieteellinen puutarha kasvihuoneineen oli mieleenpainuva nähtävyys. Tartto on kuulemma kukkeimmillaan toukokuun lopulla. Tämä vinkkinä, mikäli suunnittelet matkaa Tarttoon!
Syksyllä 2017 tapaamme Kaunasissa

Sosiaalisissa riennoissa vahvistui myös ajatus siitä, että Itämeren alueen yhteistyötä on ehdottomasti jatkettava. Sunnuntaiaamun virallisessa Kvinnliga Akademikers Nordiska Nätverk (KANN) -verkoston kokouksessa sovittiin, että ensi vuonna KANN-kokous pidetään Kaunasissa, Liettuassa. Kaunas sijaitsee vain tunnin junamatkan päässä Vilnasta, jonne on suoria lentoja Helsingistä. Kokouksen aikataulu tarkentuu keväällä 2017, ja siitä tiedotetaan jäsenillemme erikseen. Lähdethän ensi kerralla mukaan siis Sinäkin!

Susanna Sulkunen
SANL-FKAF

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Luetaan yhdessä -ryhmissä opiskellaan suomea ja tutustutaan yli kulttuurirajojen

Entinen opiskelutoverini pyysi minut mukaan Suomen Akateemisten Naisten Liiton Luetaan yhdessä -toimintaan vuonna 2011. Vapaaehtoisia opettajia oli Turussa jo aikaisemmin toiminut virallisissa Koto-opetusryhmissä lisäopettajina. Nyt oli tarkoitus perustaa uusi opetusryhmä Varissuon kaupunginosaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekeskus Touhulaan. Siellä tarjottiin maahanmuuttajanaisille työharjoittelu- ja työkokeilupaikkoja. Siellä toimi myös lapsiparkki, johon pikkulapset voi jättää hoitoon äitien mennessä asioille.

Mitä opetusryhmässä tehdään?

Ryhmän perustamisen lähtökohtana oli se, että työharjoittelussa olevat naiset saisivat samalla suomen kielen opetusta ja myös lähiseudun naiset voisivat tulla opiskelemaan. Lapset voisi ottaa mukaan ja perhekeskuksen muut työntekijät hoitaisivat heitä äitien opiskelun ajan maksutta.

Ryhmä on toiminut nyt viisi vuotta ja kerran viikossa opiskelemaan on kokoontunut muutama nainen. Joskus heitä on kaksi, joskus taas kahdeksan. Meillä opettajilla ei ole etukäteen tarkkaa tietoa, montako opiskelijaa on paikalla. Opettajia on aina vähintään kaksi. Suurin osa opiskelijoista on tullut alun perin turvapaikanhakijoina. Mukana on myös ollut esimerkiksi yliopiston tutkijoina toimivien miesten vaimoja. Heidän kotimaansa on ollut Libanon, Nepal, Sri Lanka, Bangladesh jne. Myös Venäjältä on tullut meille opiskelijoita inkeriläisinä paluumuuttajina.

Yksilölliset erot huomioidaan opetuksessa

Opiskelijat osaavat yleensä jonkin verran suomea ja he ovat osallistuneet Koto-koulutukseen ainakin jonkin aikaa. Monilta kurssit ovat jääneet kesken lasten syntymän vuoksi.

Mitä me naisille opetamme? Olemme lähteneet siitä, että he ovat aikuisia ja tarvitsevat erilaista oppimateriaalia kuin lapset. Aapiskirjoja on luettu sen verran, että suomen kielen aakkoset on selvitetty. Olemme valmistaneet suuren osan oppimateriaalista itse. Olemme pyrkineet laatimaan materiaalia, jonka avulla opiskellaan suomalaisessa arkielämässä tarpeellisia tietoja. Me opetamme kielioppia, mutta samalla yhteiskuntaoppia. Tekstien sisällöt valikoimme niin, että ne liittyvät arkipäivän elämään.

Opettamisessa otamme huomioon opiskelijoiden erilaiset taidot. Olemme tarkkoja siitä, että kukaan ei joudu nolostumaan tai häpeämään heikkoja taitojaan. Opiskelijatoverit ovat yleensä hienotunteisia ja auttavat aloittelijoita, jos heillä on yhteinen kieli.

Oppimisen haasteet

Voinko opettajana olla tyytyväinen oppilaiden saavutuksiin? Kyllä ja ei. Usein havaitsee hienoja oivalluksia, kun jokin asia tulee ymmärretyksi. Toisaalta me suomalaiset peräänkuulutamme pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä opiskelussa. Sitä ei valitettavasti aina ole. Opiskelijat jäävät pois tunneilta, kun harjoittelu- tai työjakso loppuu, vaikka heillä olisi mahdollisuus jatkaa.

Suomalaisina voimme nimetä tällaisen ilmiön sitoutumisen puutteeksi. Emme kuitenkaan tunne riittävästi kulttuurisia tekijöitä, jotka määrittävät naisten perhe-elämää ja toimintaa perheen ulkopuolella.

Olemme opettajina pohtineet sitä, että pyrimme olemaan mahdollisimman ”hereillä” opetustilanteissa ja vastaamaan opiskelijoiden reaktioihin. Näin toimien olemme päässeet selittämään asioita, jotka eivät varsinaisesti ole olleet harjoittelun kohteina, mutta ovat opiskelijoille epäselviä. Tällaiset tilanteet tuottavat opettajalle tyydytystä.

Opetamme naisia vapaaehtoisesti. Selvitämme tämän asian myös heille. Opettajana tällaisessa asemassa on selvä puute, kun ei ole virallista yhteistyöverkostoa. Jos yrittää auttaa opiskelijoita viranomaisasioinnissa, joutuu usein toimimaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Esimerkiksi virallisen todistuksen saaminen opiskelijalle oppimisvaikeuden todentamisesta on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Oppimisvaikeus voi estää kansalaisuuden saamisen edellyttämän kielitestin läpäisemisen. Ellei sitä voida millään tavalla ottaa huomioon, jää Suomen kansalaisuus ikuiseksi haaveeksi.

Mitä ajattelen työstäni vapaaehtoisena opettajana?

Tehtävä on hyvin mielenkiintoinen. Olen tavannut eri kansoja ja kulttuureja edustavia naisia ja saanut tietoa kulttuurieroista. Olen voinut käyttää osaamistani ja opiskelu- ja työkokemusta monipuolisesti. Aiemmin kokemani perusteella suhtaudun tehtävään uteliaasti ja rauhallisesti. Olen ymmärtänyt, että tämän tehtävän kautta olen antanut Suomessa elävän ja toimivan naisen mallin. Maahanmuuttajanaisilla on edelleen valitettavan vähän kontakteja suomalaisten kanssa.

Eila Puhakka
eila.puhakka2(a)luukku.com
VTM, psykologi, työnohjaaja
Turun Akateemiset Naiset ry







keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Akateemiseen koulutukseen investointi tukee yhteiskunnan tasapainoista kehitystä

Kehitimme Suomessa huipputason peruskoulumallin, josta useat maat ovat käyneet ottamassa oppia. Tämä osoittaa, että maassamme osataan koulutussuunnittelu.

Korkeakoulut ovat nyt uudistuksen tarpeessa. Vahva korkeakoulutus ja tutkimukseen panostaminen on ollut yksi Suomen menestystekijöitä. Korkeatasoisen tutkimuksen ja siihen perustuvan laadukkaan opetuksen kehittäminen on edellytys sille, että Suomi pärjää myös tulevaisuudessa.

Globaali haaste

Murroksessa oleva koulutusmaailma vaatii uudenlaisia rakenteita ja opetusmenetelmiä kaikkialla maailmassa. Jo yliopistojen tiivistyvä kansainvälistyminen ja digitaalisen opiskelun tuoma muutos edellyttävät rakenteiden ja opetuksen sisältöjen ajanmukaistamista.

Monet yliopistot etsivät tulevaisuuden opiskelumalleja tilanteessa, jossa opiskelijat voivat esim. seurata kansainvälisten huippuyliopistojen opetusta netistä. Ovatko perinteiset yliopistokampuksetkin historiaa vai onko kyseessä vain virtuaalinen välivaihe? Mikä malli tuottaa parhaan tuloksen?

Samansuuntaisia kyselemme Suomessakin, etenkin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen esiteltyä hallituksen leikkaukset yliopistojen rahoitukseen. Miten ja kenen varoin luotsaamme tulevaisuuteen? Miten yliopistojen mahdollinen yksityisrahoitus ohjaa tutkimuksen objektiivisuutta ja suuntaa?

Huolta on maassamme kannettu myös siitä, pysyykö korkeakoulutus tulevaisuudessa kaikkien ulottuvilla. Yliopistommehan perustuivat alunperin kansansivistyslaitoksen universaalille aatteelle, jonka mukaan kansalaiset on koulutettava ja sivistettävä, yksilöiden taustoista riippumatta.

Käytännön uudistuksia on tehty: ensihakijoiden pääsyä korkeakouluihin on helpotettu. Tähän on syytäkin. Suomessa korkeakouluopinnot aloittaneiden keski-ikä on ollut jopa huikeat 24 vuotta. Samoin on tehty suunnitelmia yliopistojen koulutusohjelmien muuttamisesta laajapohjaisemmiksi. Laitosten opettajat ja opiskelijat toimivat niinikään enemmän yhteistyössä tulevina vuosina ja kansainvälisiä verkostoja ja tutkijoiden sekä tiedon vaihtoa voimistetaan.

Investointi yhteiskunnan tasapainoon

Maamme aikuisväestö on keskimäärin hyvin koulutettua, vaikka Suomi ei johdakaan OECD:n tilastoja. Tulevaisuudessa onkin investoitava vahvasti siihen, että ihmisillä on mahdollisuus parantaa koulutuksen kautta asemaansa niin työ- kuin työn ulkopuolisessa elämässä. Onhan Suomen huippuluonnonvara edelleen sen osaava ja korkeasti koulutettu väestö.

Yhteiskunnan rakenteita kannattelevat tyytyväiset ihmiset. Akateemiseen koulutukseen investointi tukee myös yhteiskunnan tasapainoista kehitystä. Yhteisö, jonka jokaisella jäsenellä on mahdollisuus avoimeen tiedonsaantiin ja osaamisensa kehittämiseen pohjustaa kestävää tulevaisuutta.

Ei kuitenkaan riitä, että kehitämme vain oman maamme koulutusresursseja. Globaalitalous edellyttää kaikkien yhteiskuntien mukana pysymistä. Suomen Akateemisilla Naisilla on ollut useita kansainvälisiä projekteja akateemisen kehityksen tukemiseksi eri maissa. Erityisen ajankohtainen on kansainvälinen Uganda-projekti, jonka puitteissa kehitetään maaseudun naisten mahdollisuuksia kouluttautua opettajiksi.

Niini Vartia-Paukku
SANL:n hallitujäsen



maanantai 9. toukokuuta 2016

Perhevapaiden uudistamiseen tarvitaan poliittista tahtoa

Koulutuksessa ja opiskelussa on runsaassa vuosisadassa tapahtunut vallankumous: naiset voivat opiskella samanarvoisina miesten kanssa. Nuoripari vielä jakaa kotityöt, mutta kun ensimmäinen lapsi syntyy, palataan vanhaan järjestykseen. Vaimo/äiti vastaa kotitöistä, lastenhoidosta ja kasvatuksesta. Silloinkin kun äiti on kokopäivätyössä, hän tekee puolisoaan enemmän kotitöitä ja on pääasiallisesti vastuussa lastenhoidosta.

Näillä äänenpainoilla keskusteltiin 18.-20.4.2016 Amsterdamissa järjestetyssä konferensissa Sustainable Development Goals and Gender Equality: the Role of Familypolicies and exhance of good practices. Järjestelyistä vastasivat EU:n perhejärjestöjen liitto COFACE, Amsterdamin yliopisto sekä YK:n alainen Talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOC.

Etelä-Euroopassa valitaan perhe tai ura, pohjoisessa tehdään osa-aikatyötä

Euroopan Unionissa on monenlaisia perhepoliittisia ratkaisuja. Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa isoäidit ovat merkittävä lasten päivähoidon voimavara. Ellei lähiomaisista apua löydy, joutuu moni eteläeurooppalaiinen nainen oikeasti valitsemaan, haluaako uran vai perheen. Omaa kieltään puhuu maanosan alhaisimpiin kuuluva syntyvyys. Vanha malli, jossa mies tuo leivän kotiin ja vaimo huolehtii perheestä, ei enää toimi.

Keski-Euroopassa ratkaisu on äitien osa-aikatyö. Näin on helpompi sovittaa yhteen työn ja perhe-elämän tarpeet. Isäntämaassa, Hollannissa  naisten osa-aikatyö on  yleistä. Myös miehet tekevät osa-aikatyötä, mutta useimmiten työuran alussa tai lopussa. Samoin Pohjoismaissa, Suomea lukuun ottamatta, pienten lasten äidit ja yhä useammin myös isät ovat osa-aikatyössä. Suomessa naisten kokopäivätyö on muuta Eurooppaa yleisempää myös silloin, kun lapset ovat pieniä.

Konferenssin osanottajien mielestä onnistuneinta perhepolitiikkaa harjoitetaan Pohjoismaissa. Seurauksena syntyvyys on maanosan korkeimpiin kuuluvaa ja naisten työssäkäynti yleistä. Tasa-arvon kannalta laadukas päivähoito on välttämätön, mutta ei yksin riittävä ehto. Perhevapaan pituus, korvaustaso, mahdollisuus jakaa vapaa toisen vanhemman kanssa, lasten lukumäärä sekä mahdolliset erityistarpeet vaikuttavat siihen, millaisia ratkaisuja perheissä tehdään.

Islannissa ja Ruotsissa isille on toimivat perhevapaakiintiöt

Pohjoismaissa lanseerattiin ensimmäisenä perhevapaaseen isäviikko, jota on sittemmin asteittain pidennetty. Pisimmälle tasa-arvossa on päästy Islannissa, jossa isälle ja äidille on varattu oma kolmen kuukauden jakso, jota ei voi luovuttaa toiselle. Lisäksi kolmen kuukauden jakso on vapaasti valittavissa. Ruotsissa perhevapaapäivistä äidille on kiintiöity kaksi kuukautta, samoin isälle. Loput ajasta vanhemmat voivat valita haluamallaan tavalla. Perhevapaapäiviä voi käyttää joustavasti, kunnes lapsi on kouluiässä, joten ruotsalaisvanhemmat tekevät usein lyhennettyä viikkoa tai osapäivätyötä.

Ruotsissa  suurin osa isistä käyttääkin oikeutensa perhevapaaseen täysimääräisesti. Merkitystä on sillä, missä vaiheessa isä käyttää perhevapaansa. Tutkimuksessa todettiin, että mikäli isä käyttää perhevapaaosuutensa  vauvan ensimmäisen kahdeksantoista kuukauden aikana,  se vaikuttaa positiivisesti parisuhteeseen, edistää naisten työhön paluutta ja vieläpä  lisää halukkuutta toisen lapsen hankintaan. Toisaalta jos isä jää kotiin hoitamaan myös toista lasta, kolmannen lapsen todennäköisyys pienenee. Tutkija arveli, että Ruotsissa isäkiintiön pitäminen on sosiaalinen normi samoin kuin kahden lapsen perhe.

Suomessa asenteet muuttuvat liian hitaasti

Suomen perhevapaa on jäykkä ja monimutkainen eikä se kohtele vanhempia tasa-arvoisesti. Se on paikka paikan päälle - tyyliin vuosien varrella moneen kertaan korjailtu malli. Uusia avauksia on viime kuukausien aikana tullut ammattiyhdistysliikkeeltä.  Akava haluaa parempaa kompensaatiota  perhevapaisiin, STTK esittää 6+6+6 –mallia ja SAK koko järjestelmän uusimista ja modernisointia. Myös Väestöliitto on esittänyt omaa joustomalliaan.

Perhevapaa vaikuttaa työelämään, naisten ja miesten tasa-arvoon sekä luonnollisesti lasten hyvinvointiin. Suomessa ihmetellään ja ihaillaan ruotsalaisisien perhevapaiden käyttöä. Miksi suomalaismiehet  eivät ole yhtä perhemyönteisiä? Tutkimuksen mukaan isien oma kiintiö, kunnollinen korvaustaso ja joustavuus vaikuttavat positiivisesti perhevapaan käyttöön. Kulttuurin ja asenteiden muuttaminen vie vuosikymmeniä. Laki sen sijaan on yksinkertainen muuttaa, kuten toisessa ajankohtaisessa seminaarissa Naisen nakerrettu euro (28.4.2016) todettiin. Hyviä malleja on, muuta ei tarvita kuin poliittista tahtoa!

Helena Hiila-O´Brien
SANL-FKAF:n hallitusjäsen
Helsingin Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja
hiilahelena[a]gmail.com

torstai 28. huhtikuuta 2016

Yliopistoissa tarvitaan avoimet kriteerit irtisanomisille

Akateemisten Naisten maailmanjärjestön Graduate Women Internationalin tiedotteesta osui äsken silmääni minulle entuudestaan tuntemattoman verkoston, Scholars at Risk, seminaari. Aikaisemmin niin innolla koulutuksen nimeen vannoneessa Suomessa otsikko on ollut tänä keväänä täyttä totta. Tuskin meillä tutkijat ovat hengenvaarassa, mutta turvalliselta ei todellakaan tunnu yliopistoissamme työskentelevien tilanne. Irtisanomiset ovat vieneet yliopistoista työnilon, ehkä pahiten Helsingistä.

Omasta kokemuksesta tiedän, että irtisanomistiedon välittäminen ei ollut helppoa 1990-luvullakaan. Minulla ei ollut mitään ennakkokoulutusta asian hoitamiseen, mutta jo terve maatiaisjärki sanoi, että sähköposti/kirjelappunen tai työtilan aula tiedotustilana ei tullut kysymykseen. Veronmaksajana kyselen, mitä on saatu aikaan johtamiskoulutukseen upotetuilla varoilla, jos yliopiston työntekijä saa tiedon irtisanomisestaan sähköpostilla, jota voi odottaa klo 15.00 - 15.15 tai jos tietoa jaetaan suuressa salissa, missä ei ole minkäänlaista yksityisyydensuojaa. Ei todellakaan voi puhua HR-osaamisen korkeasta laadusta!

Ainakin osa tehtäviin jääneistä oli saanut Helsingin yliopistolta myös ohjeen olla puhumatta irtisanomista. Miksi tällainen salaperäisyys? Yliopistojen virkojen täytössä arvioinneista ja arvioijien soveltuvuudesta ollaan tarkkoja. Avoimet, selvät kriteerit tarvitaan myös irtisanomisiin.  Ei kuka tahansa pysty arvioimaan kenen tahansa kompetenssia.

Sukupuolten tasa-arvon nimiin vannotaan myös yliopistojen hallinnossa. Jos irtisanomisien perusteista ei saa puhua, niin miten voimme olla varmoja, että kohteeksi joutuneet ovat vain ”sattumalta” 50+ naisia.

Irtisanotuissa on ymmärtääkseni runsaasti hallintohenkilöstöä. On helppo sanoa, että Helsingin yliopiston hallinto on paisunut vuosien kuluessa. Ajateltiinko tehtävien yhdistämistä? Olisiko ollut mahdollista siirto toiseen yksikköön?  En tunne riittävästi yliopistojen hallintoa, mutta kokemuksesta tiedän, että ”teknisen hallintohenkilöstön” vähentäminen harvoin lisää tehokkuutta. Taitava tutkija ei aina ole loistava matkalaskujen tai tiedotteen tekijä.

Olen onnellisesti eläkkeellä. Silti ajattelen, että sen paremmin minä kuin muutkaan SANL-FKAF:n jäsenet emme saisi pysyä hiljaa. En missään tapauksessa vastusta Suomen hallituksen ajatuksia siitä, että Suomessa on säästettävä. En vaadi eläkeläisten taitetun indeksin poistamista. Puhun innokkaasti palvelujen ostamisen puolesta. En vain usko, että koulutuksessa säästäminen tuottaa hyvän tuloksen. Sisaret, vastataan myös silloin, kun ei kysytä!

Marja Liisa Toivanen
Vantaan Akateemiset Naiset ry:n puheenjohtaja
marjatoivanen[a]hotmail.com