keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lukutaitoja rakentamassa: Luetaan yhdessä

Lukuvuonna 2013 – 14 keräsin tutkimusaineistoa ammatillista lisensiaatintyötäni varten eräässä pääkaupunkiseudun Luetaan yhdessä-opetusryhmässä. Kokemus oli silmiä avaava: Tila oli täynnä vieraita kasvoja, jotka nauroivat ja puhuivat eri kieliä. Pöydän ääressä ympärilläni oli ryhmä naisia, joiden kanssa minulla oli niukasti yhteistä kieltä ja joille minun oli tarkoitus avata lukemisen ja kirjoittamisen saloja. Minulla ei ollut kokemusta opettamisesta tai koulutusta tehtävään, tutkimusideani alkoi tuntua keinotekoiselta ja olin aivan pihalla. Lyhyesti: vuodesta oli muodostumassa suurenmoinen seikkailu.

Lukuvuoden aikana käsitykseni lukutaidosta muuttui radikaalisti. Olin lähtenyt tutkimaan lukutaitoa kuin mitattavaa suuretta, jonka oletin lisääntyvän vuoden aikana ja jolla arvelin olevan vaikutuksia ihmisten osallisuuden kokemuksiin. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisten viikkojen aikana, että tällaisia tuloksia en pystyisi löytämään. Osa opiskelijoista oli ollut ryhmässä jo aiempina vuosina, eikä heidän lukutaidossaan voinut huomata selviä muutoksia. Sen sijaan aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä kaikkea he saivat aikaan: hoitivat perheasioita ja ostivat sohvia, järjestivät lääkäriaikoja ja tapasivat ystäviä. Monet seurasivat ajankohtaisia asioita ja olivat kiinnostuneita suomalaisista tavoista, ja kaikilla oli valtava määrä sellaista tietoa ja kokemusta, joka oli minulle aivan uutta. Kukin opiskelija oli omassa arjessaan taitava ja toimintakykyinen, ja kuvitelmani itsestäni heidän osallisuuttaan lisäämässä alkoi näyttää nololta ja alentuvalta.

Uusi lukutaitotutkimus näkee lukutaidon pikemminkin sosiaalisena ilmiönä kuin sarjana opittuja ja mitattavia taitoja. Keskeistä on tarkastella lukemiseen liittyviä sosiaalisia kytkentöjä ja opiskelijan elämäntilannetta samalla muistaen, että aikuisella oppijalla on aina tietoa ja taitoja joltain alalta. Tutkimuksessani lukeminen näkyi yhteisenä tekemisenä, johon vaikuttivat ryhmän sisäiset tekijät, opiskelijan arki ja laajemmat kulttuuriset tekijät.

Samalla opiskelijoiden yhteiset keskustelut ja opetuksen ohessa tapahtuva muu toiminta alkoivat vaikuttaa hyvin tärkeiltä. Ryhmässä toteutui oppimiselle tärkeä turvallinen tila, jossa opiskelijat viihtyivät yhdessä ja jossa he saivat toisiltaan ja opettajilta tukea. Osa eteni vuoden aikana opinnoissaan ja jatkoi virallisille kursseille, osa jäi ryhmään seuraavaksikin vuodeksi. Jokunen jäi pois vuoden aikana kukin omista syistään. Kuitenkin ryhmä tuntui olevan kaikille merkittävä, ja jonain kevätlukukauden päivänä huomasin äkkiä syksyllä aakkosia harjoitelleiden ryhmäläisten kirjaimellisesti lukevan yhdessä: toisiaan tukien ja neuvoen, keskustellen ja luoden yhteistä ymmärrystä tekstistä.

Tutkimuksen myötä opin, että aina mitattava edistyminen ei ole tärkeintä. Sitäkin tarvitaan: taitotasojen asettaminen ja tavoitteellinen opettaminen ovat olennaisia asioita silloin, kun opiskelija pyrkii jatkamaan opintoja ja pääsemään työelämään. Luetaan yhdessä –toiminnan voima on kuitenkin siinä hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä, jossa opiskelija voi jättää arkensa vaatimuksissa oppitunteja väliin ja tulla taas uudelleen menettämättä paikkaansa. Ammattiopettajat ansaitsevat oman arvostuksensa, ilman muuta. Tärkeitä ovat kuitenkin myös vapaaehtoiset, jotka antavat aikaansa ja kohtaavat opiskelijat ihmisinä viikko toisensa jälkeen. Tämä näkyy Luetaan yhdessä -toiminnassa silloinkin, kun ryhmän kokoonpano muuttuu joka kerta eikä kellään ole kynää tai kun viime kerrasta ei tunnu jääneen mieleen mitään ja jonkun puhelin soi koko ajan. Opiskelijat ovat arvokkaita riippumatta työelämäpotentiaalistaan ja jatkosuunnitelmistaan, ja ryhmissä on tilaa kaikille. 

Tutkimus herätti minussa monia ajatuksia opetusmateriaaleista ja resursseista, mutta lopulta tärkeintä oli kuitenkin hyväksyvä ja kannustava yhdessäolo. Näin kevätlukukauden lopulla toivon, että jokainen vapaaehtoinen opettaja katsoo taaksepäin kuluneeseen lukuvuoteen arvostaen ja ylpeänä itsestään. Teidän ansiostanne moni opiskelija on saanut kokea iloa ja onnistumista ja nähdä välillä kovin kylmästä Suomesta lämpimän puolen. Mikä voisi olla sen hienompaa?

Silja Remes, YTL 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Reflections of CSW61

The sixty-first session of the Commission on the Status of Women took place at the United Nations Headquarters in New York from 13 to 24 March 2017 and I had the opportunity to participate the event during the first week as an advisor to the Finnish delegation. CSW is the second largest event at the UN and it shows – the event gathers thousands of participants all over the world. During these two weeks the huge UN headquarter building looks very much like a global village run by women.  The general discussion is held in the huge General Assembly Hall that you can recognise from news clips. At the same time, the numerous conference rooms of the UN building are full of side events organised by permanent missions and UN entities. In addition to that, NGOs are organising parallel events outside the UN premises.

The Finnish delegation started each day with a morning briefing and that was an excellent opportunity to learn the highlights of the previous day, allocate the most important events between the participants and get to know the special interests of the other members. That enabled efficient coverage of the most important events with the resources at hand. It was interesting to note that many countries seemed to have sizeable delegations with numerous NGO representatives.

It has to be said that sitting in the General Assembly Hall was impressive as you can see the signs of more than 190 member states and their delegates sitting behind the desks. It is a unique space with an universal atmosphere that is difficult to describe as any word seems inadequate. We heard carefully drafted speeches and also some dramatic ones. It is fascinating that somehow cultural stereotypes become alive and walk along the long corridors of the complex UN building.

CSW61 opening session. 

Proudly sitting behind the sign of Finland!

As a first-timer I missed a couple of interesting events because the conference rooms were full in just minutes and the Finnish generally accepted queuing model did not apply. It was easy to get sympathy from the Britons in this issue. Fortunately, the offering of different events was endless - if only you were able to find your way to the right place. Luckily the security guards were everywhere and able to answer any question with clear instructions.

Finnish Federation of Graduate Women (FFGW) has been the coordinator of the organising parties behind the International Helvi Sipilä seminar since 2006. The topic of the 12th seminar organised on 16th  March 2017 was Empowered Futures – Sustainable Economies.  The seminar was opened by the Finnish Minister of Social Affairs and Health, Pirkko Mattila followed by prominent speakers such as Senior Research Scientist Sari Pekkala Kerr from Wellesley College, General Secretary Malayah Harper from World YWCA and Programme Specialist Nancy Khweiss from Fund for Gender Equality, UN Women. The seminar was chaired by Eva Biaudet, a member of Parliament and President of the National Council of Women Finland. We had full house in spite of having the last session of the day and the instant feedback from the crowd and the speakers was very positive.

The seminar program can be found here

Ms. Sari Pekkala Kerr giving an excellent presentation.
During the week I was happy to meet some other members of the  “Graduate Women family” and we had interesting discussions concluded with promises to keep in touch and to meet again soon. Next chance will be in Graz, Austria in August this year.

When you attend dozens of events during one week, the ones with something unique stand out from the crowd. During this week, my personal list includes the opening speech of General Secretary António Guterras that was impressive and carefully crafted, the discussion forum with Dr. Hanan Ashrawi who was inspiring and articulate and the brilliant presentation by Sari Pekkala Kerr who made the Finnish audience extremely proud.

The week at CSW61 gave a new perspective and context not only to my pro bono work but also to my daily work. The challenges and obstacles women face in different corners of the world are quite different on the surface but still they all boil down to the lack of equality and lack of equal opportunity.

More information about CSW61 can be found at the website of UN Women.

Text and photos:

Marita Salo
Coordinator of International Relations, Finnish Federation of Graduate Women
maritasalo123[a]gmail.com

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tasa-arvoisempi vanhemmuus, tasa-arvoisempi työelämä?

Minulla oli mahdollisuus osallistua Suomen Akateemisten Naisten Liiton, Mothers in Business ry: n ja eduskunnan naisverkoston perhevapaaseminaariin 22.3.2017. Suomessa vanhempainvapaata käyttävät pääsääntöisesti äidit: miehistä perhevapaille jää ainoastaan 1-3%. Seminaarin järjestäjät etsivät perhevapaajärjestelmään uudenlaisia malleja, jotka vahvistaisivat miesten isyyttä ja naisten asemaa työelämässä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi avasi perhevapaiden  käyttöä ja lapsiperheiden arkea tilastojen valossa. Median perhevapaakeskustelussa nostetaan usein esille naisten lyhyemmät työurat, suomalaisten naisten alhaisempi työllisyys muihin EU-maihin verrattuna ja lasten vähäisempi osallistuminen varhaiskasvatukseen. Minna Salmi muistutti, että vertailu miesten ja naisten tai eri EU-maiden välillä sisältää useita tekijöitä. Suomalaisten naisten työurat ovat todellisuudessa vain vuoden miehiä lyhyemmät, lähinnä miesten naisia huonomman terveyden vuoksi. Suomessa osa-aikatyö on varsin vähäistä, mikä vaikeuttaa työllistymisen vertaamista muihin EU-maihin, joissa pienten lasten äidit tekevät paljon osa-aikatyötä. Osa-aikatyön yhdistäminen vanhemmuuteen olisikin tärkeä kehittämisalue. Työssä käyviä naisia on EU:ssa eniten Islannissa, Ruotsissa ja Virossa. Suomi on tilastossa neljäs. Mielenkiintoista on myös varhaiskasvatuksen tilastointi. Perhepäivähoitoa ei tilastoida varhaiskasvatukseksi, vaikka perhepäivähoitaja on saanut alan koulutuksen. Kuvaako tämä yleisemmin perhepäivähoidon alhaisempaa arvostusta?

Tutkimuspäällikkö Minna Salmi esitteli tutkimustietoa perhevapaista.




Minna Salmen esityksen jälkeen SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta esitteli SAK:n perhevapaiden uudistusmallin.

Seminaarin toisella tunnilla järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistui kansanedustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta. Lisäksi keskustelua seurasi muutama kansanedustaja. Lähtökohtaisesti kaikki olivat samaa mieltä siitä, että molempien vanhempien hoitovastuu lisää lapsen hyvinvointia. Naisten matalammat ansiot ja pienemmät eläkkeet olivat kaikkien huolenaiheena. Tulisiko yhteiskunnan ohjata vanhempien vastuunjakoa kehittämällä perhevapaajärjestelmää? Hanna Sarkkinen (vas), Eva Biaudet (r), Maarit Feldt-Ranta (sdp) ja Sofia Vikman ( kok) tukivat 6+6+6 - mallia, jossa molemmat vanhemmat käyttävät vanhempainvapaasta kolmanneksen ja viimeisen kolmanneksen voisi käytää toinen vanhemmista tai joku muu lapselle läheinen henkilö, vaikkapa isovanhempi. Vanhempainvapaan ajalta tulisi saada työmarkkinatuen suuruinen korvaus. Sari Essayah (kd), Katri Kulmuni (kesk) ja Leena Meri (ps) puolestaan luottivat edelleen perheiden omaan ratkaisuun siitä, kumpi vanhemmista käyttää vanhempainvapaan. Erityisesti yrittäjien ja maanviljelijöiden vaikeus irtautua työstään puoleksi vuodeksi puhututti niin panelisteja kuin yleisöäkin. Toki työstä irtautuminen on yhtä vaikeaa naisyrittäjällekin. Katri Kulmuni ja naisyrittäjien edustaja muistuttivat uuden mallin lisäävän vanhempainvapaajärjestelmän kustannuksia. Työnantajan kustannuksia on tällä hallituskaudella helpotettu 2500€ kertakorvauksella, kun työtekijä palaa vanhempainvapaalta työelämään.

Vasemmalta Eva Biaudet, Sari Essayah, Maarit Feldt-Ranta, Katri Kulmuni, Leena Meri, Krista Mikkonen ja Sofia Vikman. Naisverkoston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen puuttuu kuvasta. Paneelikeskustelua veti MiB ry:n  Kristiina Paavola.

Vanhemmuus ja tasa-arvo ovat niin merkittäviä asioita, että talouden realiteeteista näytti olevan vaikeaa keskustella myös eduskunnan naisverkoston kesken.

Päivähoito nähtiin yleisesti lapsen kehitystä vahvistavana, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden menetys oli erityisesti oppositiopuolueiden edustajien mielestä merkittävä huonontuminen lapsen asemaan. Alle 3-vuotiaan lapsen parhaasta hoidosta mielipiteet jakautuivat. Perheen omaa päätäntävaltaa tukevat tahot uskoivat perheiden tietävän onko pienen lapsen parasta kasvaa kotona, perhepäivähoidossa vai päiväkodissa.

Kuuntelin keskustelua toisaalta pienen oppilaitoksen rehtorina, toisaalta neljän lapsen äitinä. Kun nuori naistyöntekijä tulee kertomaan minulle vauvauutisia, eivät ajatukseni ole (toivottavasti ette kauhistu!) pelkästään posiitiivisia. Vedän kuitenkin henkeä, muistan hymyillä ja onnitella sekä muistutan itselleni, että tuleva uusi ihminen on paljon tärkeämpi juttu kuin edessä olevat käytännön järjestelyt uusine työntekijöineen ja kustannuksineen.

Olen itse ollut kuuden viikon ikäinen, kun äitini palasi työhönsä sairaanhoitajana. En usko tuosta traumatisoituneeni, mutta äidilläni on asiasta edelleen paha mieli. Omien neljän lapseni kanssa olen viettänyt neljä pitkää äitiys- ja vanhempainlomaa, kolme hoitovapaavuotta ja vielä puolen vuoden vuorotteluvapaan, kun nuorimmainen aloitti eskarinsa. Upeita aikoja, joita en tahtoisi mistää hinnasta (vaikka paremmasta eläkkeestä) vaihtaa! Mutta olisiko lasteni isä ollut onnellisempi, jos hänellä olisi ollut suurempi vastuu kasvattajana ja pitempi vanhempainvapaa kuin nuo kolme viikkoa? Ehkä.

Helena Ahonen / Kajaanin Akateemisten Naisten hallituksen jäsen

Kuvat: SANL

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kansainvälisessä Helvi Sipilä -seminaarissa kuultiin tänä vuonna taloudellisen tasa-arvon puolestapuhujia

Vuosittainen Helvi Sipilä -seminaarimme järjestettiin 16.3.2017 osana YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 61. istunnon (CSW61) ohjelmaa New Yorkissa. Seminaarin teema oli tällä kertaa Empowered futures - Sustainable economies. Seminaariin olimme saaneet erittäin kiinnostavat puhujat ja kokoussali olikin täynnä huolimatta myöhäisestä ajankohdasta torstai-illan jo pimetessä.

Taloudellinen voimaantuminen veti salin täyteen aiheesta kinnostuneita.


Seminaarin puheenjohtajana toimi Naisjärjestöjen Keskusliiton Eva Biaudet ja tilaisuuden aluksi hän toi esiin Helvi Sipilän merkityksen tärkeänä esikuvana, sillä Helvi Sipilä oli ensimmäinen nainen monessa eri tehtävässä ja hänet nimitettiin ensimmäisenä naisena YK:n apulaispääsihteeriksi.

Seminaarin avauspuheenvuoron piti sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja hän korosti omassa puheenvuorossaan naisten poliittisen osallistumisen merkitystä tasa-arvon kannalta tärkeiden yhteiskunnallisten muutosten läpiviemisessä. Tyttöjen ja naisten voimaantuminen on yhteiskunnallisen kehityksen avain.

Ministeri Mattila lausui Suomen valtion tervehdyksen seminaariyleisölle.

Tutkija Sari Pekkala Kerr Wellesley Collegesta kuvasi sukupuolten välisiä palkkaeroja ensin globaalisti ja sitten yhdysvaltalaisen tutkimusaineiston perusteella. Kotitaloudet ovat merkittäviä päätöksentekoyksiköitä ja niiden valintoja ohjaa miehen palkkataso. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että äidiksi tuleminen on taloudellisilla mittareilla yksi kaikkein kalleimpia päätöksiä naiselle. Miesten uravalinnoissa on puolestaan nähtävissä, että he aloittavat uransa yrityksissä, joissa on korkea palkkataso ja myös uran aikana korkea palkkataso ohjaa heidän valintojaan.

Suomalaista osaamista maailmalla: tutkija Pekkala Kerr vastasi illan akateemisesta puheenvuorosta.

Maailman NNKY-liiton pääsihteeri Malayah Harper korosti naisten osallistumisen merkitystä rauhanneuvottelujen pysyvyyden lisäämisessä. Samoin hän kiitti Suomea aktiivisesta osallistumisesta naisten tukemiseen hauraiden valtioiden osalta. Etelä-Sudanista kotoisin oleva Justina piti illan koskettavimman kommenttipuheenvuoron nuorten naisten asemasta.

Malayah Harper aloittamassa puheenvuoroaan.


Eteläsudanilainen Justina kertoo seminaariyleisölle tyttöjen ja naisten asemasta omassa maassaan.

UN Womenin erityisen tasa-arvorahaston (Fund for Gender Equality) edustaja Nancy Khweiss korosti lopuksi naisten taloudellisten mahdollisuuksien ja koulutuksen yhteyttä yhteiskunnan kehitykseen.

Tilaisuuden järjestivät Suomen Akateemisten Naisten Liitto, Suomen UN Women, Suomen NNKY-liitto, Nytkis ja Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä Suomen ulkoasiainministeriön ja Suomen YK-edustuston kanssa.

Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme erinomaisesta yhteistyöstä!

Marita Salo
Kansainvälisten asioiden koordinaattori
Suomen Akateemisten Naisten Liitto

perjantai 3. helmikuuta 2017

Uusia toimintamalleja tarvitaan: vanhustenhoidossa vuoronvaihtoraportteja tärkeämpää on yhdessäolo

Hyvä ystäväni ja entinen työtoverini, Akateemisten Naisten monivuosikymmeninen jäsen, sairastui Alzheimeriin kolmisen vuotta sitten. Viime kesänä tauti oli edennyt niin pitkälle, että hänet jouduttiin siirtämään palvelukotiin.

Kuulin muutosta syyskuussa ja lähdin tapaamaan häntä. Ensivaikutelma hoitokodista oli tyrmäävä. Kun astuin hissistä oleskeluaulaan, siellä istui kolme vanhusta. Jokainen kökötti hiljaa omassa nurkassaan, yksi seinään päin käännettynä. Muita ihmisiä ei näkynyt missään, mutta kansliasta löytyi henkilökuntaa, joka auliisti neuvoi, mistä löydän ystäväni.

Tuon jälkeen olen käynyt yhteisen kollegamme kanssa katsomassa ystäväämme viikoittain. Emme tiedä, mitä ajatella hoivakodista. Asukkaat näyttävät olevan siistejä ja hyvin hoidettuja. Henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista eikä vaikuta kovin kiireiseltäkään, mutta jotain puuttuu. Hoitajat suorittavat ja ovat ilmeisen tehokkaita, mutta näkymättömiä. En kertaakaan ole nähnyt hoitajan istuvan vanhuksen vieressä kyselemässä tämän muistoja, silittämässä kättä tai edes taluttavan ketään käytävällä. Oli järkyttävää huomata, että ihminen, joka vielä toukokuussa 75-vuotispäivillään oli omin jaloin seisten ottanut vieraat vastaan ja siirtynyt itse kahvipöytään, ei lokakuussa enää pystynyt nousemaan tuolistaan. Vielä syksyllä pieni kävely onnistui, jos tuimme molemmin puolin kainaloista, mutta nyt eivät jalat enää lainkaan kanna.

Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina 29.1.2017 Satu Vasantolan kirjoittama iso artikkeli Tampereen Koukkuniemen palvelutalo Kontukodista, jota pidetään nykyään yhtenä Suomen parhaista. Siinä tuotiin esiin se, minkä minä kuvittelen puuttuvan ystäväni asuinpaikasta.

Kontukodissa henkilökunta elää yhdessä vanhusten kanssa. Siellä seurustellaan, vietetään aikaa ja syödäänkin yhdessä. Hoitajat saattava halata, jopa suukottaa asukkaita. Siellä on aikaa hakea itse ruoka-annos keittiöstä ja palauttaa astiat takaisin. Ketään ei syötetä, ellei ole ihan pakko, vaan omatoimisuus on ruokailussakin valttia. Vuoronvaihtoraportit eivät ole tärkeitä, vaan tärkeämpää on yhdessäolo.

Ei minulla tietenkään ole riittävää pätevyyttä arvostella ystäväni hoitokodin toimintaa. En tiedä, kuinka nopeasti taudin eteneminen vaikuttaa liikkumiskykyyn ja voidaanko kykyä harjoittelulla säilyttää. Tampereen malli kuitenkin tuntui ainakin lehdestä lukemalla inhimilliseltä. Lämpöä ja läheisyyttä tarvitsee jokainen. Meillä on jokaisella vanhuus edessä ja toivomme tietysti siitä mahdollisimman hyvää. Siksi tarvitaan asennemuutosta ja uudenlaisen toimintamallin opettelua.

Marketta Holopainen,
Suomen Akateemisten Naisten Liiton hallitusjäsen

perjantai 27. tammikuuta 2017

Suomalaisten nuorten kielitaito yksipuolistuu vinhaa vauhtia

Ei auta, että Suomessa tehdään hienoja tuotteita ja luodaan uusia palveluita, jos ei ole osaamista myydä niitä.

Lapin Safareiden johtajan Rami Korhosen mukaan Lapin tunturikeskuksiin on vaikea löytää kielitaitoista työvoimaa (HS 22.1.). En yhtään ihmettele. Suomalaisten nuorten kielitaito rapautuu ja yksipuolistuu vinhaa vauhtia.

Ammatillisen koulutuksen uudistus on vähentänyt sekä äidinkielen että vieraiden kielten opetusta. Englantia tai ruotsia saatetaan kolmen vuoden aikana opiskella 15 tuntia – siinä kaikki. Äidinkieli integroidaan muuhun opetukseen. Ammattikorkeakoulujen kielivalikoima on kaventunut ja opetuksen määrä vähentynyt.

Monissa ammattikorkeakouluissa opiskelija suorittaa minimimäärän englantia ja ruotsia, muita kieliä ei valita tai edes tarjota. Vielä kymmenen vuotta sitten kielivalikoimaan kuuluivat pienilläkin paikkakunnilla saksa, ranska, espanja, venäjä ja italia.

Ei auta, että Suomessa tehdään hienoja tuotteita ja luodaan uusia palveluita, jos ei ole osaamista myydä niitä.

Tärkeänä osana myyntiosaamista ja asiakkaan kohtaamista ovat kieli- ja viestintätaidot. Kuinka kauan jaksetaan ihme­tellä sitä, että vienti ei vedä, ennen kuin ymmärretään, että insinööriosaamisen rinnalle on nostettava myynti- ja palvelu­osaaminen, josta kieli- ja viestintätaidot ovat tärkeä osa?

Ulla Kaukola
kieltenopettaja, Vantaa
(Vantaan Akateemiset Naiset ry.)

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 25.1.2017

tiistai 18. lokakuuta 2016

Uusia ajatuksia, uusia ystäviä – Akateemiset Naiset Tartossa 7. – 9.10.2016

Viron Akateemiset Naiset kutsuivat Baltian ja Pohjoismaiden Akateemiset Naiset juhlistamaan 90-vuotista taivaltaan järjestämällä asiantuntijakonferenssin lokakuussa 2016. Suomesta Tarttoon lähti parisenkymmentä Akateemista Naista, ja moni meistä valitsi perjantai-iltapäivän suoran lennon Helsingistä Tarttoon. Oli kiva tavata heti matkan alussa uusia ja vanhoja tuttuja eri puolilta Suomea, ja todeta jälleen kerran, että jäsenistössämme on mukavasti eri-ikäisiä osaajia hyvin monelta eri alalta.

Tartossa meille konferenssivieraille oli perjantai-illaksi järjestetty vastaanotto Tarton kaupungintalolle, jossa meidät toivotti tervetulleeksi Mai Maser Viron Akateemisista Naisista sekä Jarno Laur, kaupungin varapormestari.

Kaupungiintalon edustalla on Tarton kuuluisa symboli, Suutelevat opiskelijat -patsas.


Jarno Laur ja Mai Maser toivottivat konferenssivieraat tervetulleiksi Tarttoon. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja Tuija Brax kuuntelee taustalla.

Tarttoon oli saapunut runsaat viitisenkymmentä Akateemista Naista Baltiasta ja Pohjoismaista. Tässä ruotsalaisdelegaatio.
Vastaanoton tarjoilut hellivät konferenssivieraita.
Eurooppalaiset tasa-arvokysymykset puhuttivat kansainvälistä koordinaattoriamme Marita Saloa, puheenjohtajaamme Tuija Braxia ja Euroopan Akateemisten Naisten puheenjohtajaa Edith Lommersea.


Viron kaksi itsenäisyyttä, kaksi järjestöhistoriaa

Lauantaina konferenssiesitelmissä oli tarjolla kiinnostava kattaus Itämeren naisjärjestöistä. Mai Maser kertoi meille Viron Akateemiset Naiset -järjestön historiasta. Järjestö perustettiin monien muiden Akateemisten Naisten maajärjestöjen tavoin ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1920-luvulla. Kun Neuvostoliitto miehitti Viron vuonna 1940, Viron järjestötoiminta hiljeni. Moni Akateeminen Nainen pakeni tuolloin Virosta Ruotsiin ja ylläpiti siellä Viron Akateemisten Naisten toimintaa. Ruotsin Akateemisten Naisten esitelmässä Tartossa muisteltiinkin virolaisten maahanmuuttajien aktiivista roolia Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Surulliselta tuntui kuulla, miten Virosta paenneet naiset eivät olleet Ruotsissa purkaneet matkalaukkujaan ensimmäiseen viiteen vuoteen, koska toivo kotiinpaluun mahdollisuudesta oli elänyt heissä niin vahvana. Ruotsissa toimivilla virolaisilla Akateemisilla Naisilla ei ollut kansainvälisen yhteisön tunnustusta roolinsa poliittisen arkaluontoisuuden vuoksi, ja järjestön toiminta voitiin käynnistää jälleen Virossa lopulta vasta vuonna 1991, jolloin maa itsenäistyi uudestaan.

Nyt Viron Akateemisilla Naisilla on paikallisyhdistykset Tallinnassa ja Tartossa, ja myös Narvaan, Pärnuun ja Viljandiin on suunnitteilla uudet paikallisyhdistykset. Järjestön pääpaikkana toimii Tartto, jossa on 110 jäsentä. Pääkaupungin paikallisyhdistyksessä on tällä hetkellä 25 jäsentä. Viron Akateemiset Naiset jakaa stipendejä, järjestää luentoiltoja ja toimii verkostona maan eri alojen korkeasti koulutetuille naisille. Tarton paikallisyhdistys on viimeksi käynyt Suomessa Turun Akateemisten Naisten vieraana. Seuraavaksi kutsu käynee Tampereelta, joka on Tarton ystävyyskaupunki.

Konferenssi järjestettiin lauantaina yliopiston päärakennuksessa.

Lounastauolla kävimme kauniissa Ülikooli kohvik -ravintolassa.
Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus näkyy alhaisena syntyvyytenä

Iltapäivällä konferenssissa kuultiin tutunkuuloinen tarina tiedemaailmasta: Virossa enemmistö korkeakouluopiskelijoista on naisia, mutta yliopistojen viroissa naiset ovat edelleen vähemmistössä. Edelleen Virossa puhuttaa maan alati laskeva syntyvyys. 1,3 miljoonan kokoinen väestö tarvitsisi kipeästi lisää kansalaisia. Suomen Akateemisten Naisten Liiton puheenjohtaja Tuija Brax muistutti omassa esityksessään, että korkean syntyvyyden avuksi tarvitaan hyvä päivähoitojärjestelmä, joka mahdollistaa sen, että naiset voivat halutessaan saada sekä perheen että mielekkään uran. Virossa kunnallisia päiväkotipaikkoja ei tällä hetkellä riitä kaikille. On tavallista, että virolaisvanhemmat ryhtyvät jonottamaan lapselleen päiväkotipaikkaa jo ennen lapsensa syntymää.

Uusia ystäviä, uusia ajatuksia

Lauantain illanvietossa pidettiin puheita ja onniteltiin Viron Akateemisia Naisia. Olin todennut saman jo Istanbulin 2013 ja Kapkaupungin 2016 maailmankonferensseissa kuin mitä sain todeta nyt Tartossa: on hyvin innostavaa tavata Akateemisia Naisia eri maista, kuulla miten tasa-arvo- ja järjestötyössä edetään muualla ja ylipäänsä jutella oman, tavanomaisen ”kuplan” ulkopuolelta tulevien ihmisten kanssa. Samaa mieltä kanssani oli Marketta Holopainen Lappeenrannan Akateemisista Naisista: - Täällä on voinut solmia paljon uusia kontakteja. Ne eivät ehkä ole pysyviä, mutta jos vielä joskus tapaamme, ne on kuitenkin jo solmittu. Oli myös helpottavaa huomata, että jokainen puhuu sillä kielitaidolla, joka on. Kaikki muutkaan eivät ole täydellisiä! Marketalle Tarton kokouksessa oli kyse myös yksittäistä järjestöä suuremmasta asiasta: - Mieleeni tuli täällä Akateemisten Naisten maailmanjärjestön perustajien ajatus: Jos eri maiden ihmiset tuntevat toisiaan, rauha säilyy maailmassa. Tästä se lähtee – pienestä toiminnasta ruohonjuuritasolla.

Lappeenrannan Akateemisia Naisia Tartossa edustivat Marketta Holopainen (vas.) ja Raija Heikkonen. Heidän kanssaan kuulumisia vaihtoi Marita Salo Espoon-Kauniaisten Akateemisista Naisista.
Tuija Brax ja Mai Maser lauantai-illan juhlahumussa.
Malja kansainväliselle yhteistyölle! 

Sunnuntaina ehdimme käydä vielä tutustumassa Viron uuteen hienoon kansallismuseoon Tartossa.

Uuden museon suomalais-ugrilaisia kansoja esittelevä pysyväisnäyttely on vuosikymmenen kulttuuriteko!
Myös yliopiston kasvitieteellinen puutarha kasvihuoneineen oli mieleenpainuva nähtävyys. Tartto on kuulemma kukkeimmillaan toukokuun lopulla. Tämä vinkkinä, mikäli suunnittelet matkaa Tarttoon!
Syksyllä 2017 tapaamme Kaunasissa

Sosiaalisissa riennoissa vahvistui myös ajatus siitä, että Itämeren alueen yhteistyötä on ehdottomasti jatkettava. Sunnuntaiaamun virallisessa Kvinnliga Akademikers Nordiska Nätverk (KANN) -verkoston kokouksessa sovittiin, että ensi vuonna KANN-kokous pidetään Kaunasissa, Liettuassa. Kaunas sijaitsee vain tunnin junamatkan päässä Vilnasta, jonne on suoria lentoja Helsingistä. Kokouksen aikataulu tarkentuu keväällä 2017, ja siitä tiedotetaan jäsenillemme erikseen. Lähdethän ensi kerralla mukaan siis Sinäkin!

Susanna Sulkunen
SANL-FKAF